Miten Roomaa on kuvattu uuden ajan kirjallisuudessa ja taiteessa ja millaisia mielikuvia siihen liittyy? Miksi Rooma on ollut suosittu kuvauskohde ja dramaattisten tapahtumien näyttämö monissa menestyselokuvissa?
Eurooppalaisen sivistyneistön antiikki-harrastus sai alkunsa viimeistään 1700-luvun lopulla. Vuonna 1784 Edward Gibbon – istuessaan ”syvissä mietteissään” Forum Romanumin raunioilla – päätti aloittaa suurteoksensa The History of the Decline and Fall of the Roman Empire kirjoittamisen.1 Matka Euroopan kulttuurikaupunkeihin (joista Rooma oli yksi), Grand Tour, kuului vielä tuolloin harvalukuisen englantilaisen aateliston kasvatukseen. Samoihin aikoihin alueella alkoivat ensimmäiset arkeologiset kaivaukset. Antiikin raunioiden ja veistosten ”jalo yksinkertaisuus ja hiljainen suuruus” olivat uusklassisen taiteen esikuvia. Lordi Byron piti Roomaa kotimaanaan, eurooppalaisen sivistyksen alkukotina, ja näki kuunvalossa kylpevän Colosseumin Rooman suuruudenajan vertauskuvana.2
Kun Roomasta tuli yhdistyneen Italian pääkaupunki vuonna 1870 siitä tuli houkutteleva vierailukohde ja inspiraation lähde monelle ulkomaiselle taitelijalle ja kirjailijalle. Suuren yleisön Rooma-kuva perustui tuolloin paitsi laajalevikkiseen matkakirjallisuuteen ja volyymiltaan kasvavaan sanomalehdistöön, myös esimerkiksi Charles Dickensin matkakertomuksiin, Byronin ja Keatsin runoihin tai Davidin ja Ingresin Rooman mytologiaa käsitteleviin teoksiin. Henry Jamesin romaanissa The Portrait of a Lady (1881) “pyhiinvaellusmatka Roomaan,” sinne lähteminen ja sieltä palaaminen, ovat seurapiirissä yleinen keskustelunaihe. Muinaisen Rooman mennyttä loistoa ihastellaan milloin Forumilla, Capitolium- museossa, milloin Colosseumilla, ja veistoksia, jotka näyttävät olevan kuin lumottuja ja “menneisyydestä kumpuavan syvän hiljaisuuden vallassa.”3
Vuosisadan lopulla, massaturismin aikakaudella, kirjailijapiireissä alkoi esiintyä myös kriittisempiä näkemyksiä. Sekä Mark Twain että James Joyce näkivät Roomassa raunioiden lisäksi meluisia turistiryhmiä ja matkamuistomyyjiä. Teoksessaan The Innocents Abroad (1869) Twain kuvaa yksityiskohtaisesti asioita, joista turistioppaat eivät halunneet kertoa; Colosseumin verisiä näytelmiä, gladiaattoritaisteluja, kristittyjen syöttämistä villipedoille ja keskiajan inkvisitiota. Oppaiden kertomia pyhimystarinoita hän piti yleisön huiputtamisena.4 Heinäkuussa 1906 Joyce kertoo eräässä kirjeessään vierailustaan Forumilla: ”Minulle Roomasta tulee mieleen mies, joka elättää itsensä esittelemällä turisteille kuolleen isoäitinsä ruumista… Tuntisinpa hieman latinaa ja Rooman historiaa. Mutta nyt on myöhäistä aloittaa. Joten rapistukoot rauniot rauhassa.”5
Kirjailijan tai päähenkilön kokema ulkopuolisen tarkkailijan rooli (”Rooma muiden näkemänä”) oli tyypillistä 1700- ja 1800-lukujen englanninkielisessä matkakirjallisuudessa. 1900-luvulla – ja varsinkin toisen maailmansodan jälkeen – Euroopassa ja Yhdysvalloissa alettiin yhä enemmän julkaista italialaista käännöskirjallisuutta, jossa – samoin kuin neorealistisessa elokuvassa – kuvataan monipuolisesti myös turistinähtävyyksien ulkopuolista Roomaa ja laitakaupungin arkea, poliittista tilannetta, rikollisuutta, köyhyyttä, slummeja ja yhteiskunnallista eriarvoisuutta.6
Rooma on ollut historiallisena kulissina mutta myös aiheena monelle menestyselokuvalle, joissa sen värikästä menneisyyttä ja nykytodellisuutta on tulkittu monella eri tavalla.
Roberto Rosselini, Rooma, avoin kaupunki (Roma città aperta, 1945). Esitetty YLE Teemalla 22.11.2013
Melodramaattisessa Roberto Rosselinin elokuvassa Rooma, avoin kaupunki kuvataan ihmisten arkea sekä vastarintaliikkeen ja Gestapon armotonta valtataistelua saksalaisten miehittämässä kaupungissa. Haaveet paremmasta elämästä tuhoutuvat saksalaisten julman miehityspolitiikan seurauksena. Elokuva on kuvattu vain vajaa vuosi sotatoimien päättymisen jälkeen oikeilla tapahtumapaikoilla, taustalla osittain tuhoutuneet rakennukset.
William Wyler, Loma Roomassa (Roman Holiday, 1953). Esitetty Yle TV2:ssa 2.3.2003
Palatsistaan lomapäivää viettämään paennut prinsessa Ann (Audrey Hepburn) tutustuu skuuppia metsästävään lehtimieheen (Gregory Peck). Pari viilettää Vespalla pitkin Rooman katuja ihastelemassa kaupungin nähtävyyksiä, rakastuu toisiinsa, mutta joutuu lopulta heittämään jäähyväiset kun prinsessan on palattava palatsiinsa. Suurelle yleisölle Rooman historialliset kohteet Forum Romanumilta Colosseumille tulevat nyt ensimmäistä kertaa tutuiksi. Hepburn sai roolistaan Oscarin ja niin Hepburn- elokuva- ja vaatemuoti kuin Vespa 125 (vm. 1952) pongahtivat hetkeksi maailmanmaineeseen ja lehtien otsikoihin.7
Federico Fellini, 
Ihana elämä (La Dolce vita, 1960)
Toimittaja Marcello (Marcello Mastroianni) harhailee päämäärättömänä Rooman yökerhoissa ja suihkuseurapiireissä. Marcello ihastuu kuuluisaan näyttelijätähteen Sylviaan (Anita Ekberg), jota paparazzit seuraavat, mutta eivät pysy tämän perässä. Marcellon ja Sylvian juhlinta ja vaeltelu öisessä Roomassa päätyy kuuluisaan Fontana di Trevin suihkulähteeseen, jossa Marcello jo luulee löytäneensä kauan etsimänsä rakkauden. Kun aamu valkenee, illuusio haihtuu ja Sylvia palaa aviomiehensä luo. Marcello palaa jatkamaan juhliaan. Näennäisen onnellista perhe-elämää viettävä kirjailija, Marcellon hyvä ystävä, tekee selittämättömän itsemurhan. Elokuva voidaan nähdä yhtä hyvin 1950-luvun vaurastuneen ja rappeutuneen yläluokan kuvauksena kuin kertomuksena saavuttamattomasta onnellisuuden kaipuusta, elämän tarkoituksettomuudesta ja sattumanvaraisuudesta.
Federico Fellini, Rooma (Roma, 1972). Esitetty Yle Teemalla 22.1.2010.
Fellinin Rooma on ohjaajan omaelämänkerrallinen kunnianosoitus ikuiselle kaupungille. Nykyaika (1970-luvun alku) sekoittuu ohjaajan muistikuviin nuoruuden ajan (1930-luvun) Roomasta. Elokuvassa seurataan kuvausryhmää, joka on tekevinään kaupungista elokuvaa. Siinä ei ole varsinaista juonta, vaan sarja episodeja, kohtauksia, jotka liikkuvat eri aikatasoilla. Elokuvan jännite syntyy vastakohdista. Fellinille Rooma oli menneen ja nykyajan, kauniin ja ruman, unen ja todellisuuden sekoitus, ” kuin viehättävä nukkuva nainen … todellakin, kokonainen sarja naisia,” samanaikaisesti ”sekä äiti että rakastajatar.” Ei ole sattumaa, että elokuvassa vilisee erilaisia naisfiguureja nunnista kurtisaaneihin. Kontrastina antiikin mytologiasta lainatuille mielikuvitushahmoille näyttäytyy nykyaikainen, teollinen suurkaupunki, joka on jatkuvassa muutostilassa. Metrotunnelista löytyy fresko antiikin aikaisesta huvilasta, mutta ilman vaikutuksesta maalipinta alkaakin hitaasti haihtua ja hävitä olemattomiin. Colosseumia ympäröi meluisa autostrada, jossa kulkee autoja jatkuvana virtana. Ohjaajalle Rooma ei ole vain paikka kartalla, vaan rakas äitihahmo, muistojen ja fantasian sävyttämä, voimakkaasti henkilökohtainen kokemus.
Ron Howard, Enkelit ja demonit (Angels and Demons, 2009) Esitetty Neloskanavalla 31.8.2019
Konklaavissa, kardinaalien kokouksessa ollaan valitsemassa uutta paavia. Katolinen salaseura Illuminati on kuitenkin kidnapannut neljä paavin seuraajaehdokasta ja sijoittanut ajastetun pommin keskelle Vatikaania. Professori Robert Langdon (Tom Hanks) ja CERN:in tutkija Vittoria Vetra (Aylet Zurer) törmäilevät pitkin pimeitä Vatikaanin käytäviä tutkiessaan tapausta, jonka lonkerot ulottuvat katolisen kirkon ylimpään johtoon asti. Parilla on keskiyöhön asti aikaa purkaa salainen koodi ja pelastaa Vatikaani täystuholta. Elokuva hyödyntää taitavasti jo renessanssiajalta asti syntyneitä mielikuvia Vatikaanista salaliittojen ja poliittisten juonittelujen pesäpaikkana.
Paolo Sorrentino, Suuri kauneus (La Grande Bellezza, 2013). Esitetty Yle Teemalla 23.11.2016.
Ikääntynyt kulttuuritoimittaja Jep Gambardella (Toni Servillo) juhlii syntymäpäiviään Rooman yössä. Paikalla on kulttuurielämän silmäätekeviä ja viihdemaailman (entisiä ja nykyisiä) kuuluisuuksia. Juhlinnan keskellä tieto nuoruuden rakastetun kuolemasta saa päähenkilön pohdiskelemaan elämän tarkoitusta ja etsimään minuuttaan omasta nuoruudestaan. Elokuvassa ei ole varsinaista juonta, alkua tai loppua, on vain visuaalisesti huikeita näkymiä Roomasta, jatkuvaa juhlintaa, yhdet hautajaiset ja loputtomia kvasi-intellektuaalisia keskusteluja. Tässä suhteessa elokuva muistuttaa tematiikaltaan Fellinin aikaisempaa yli neljäkymmentä vuotta vanhaa versiota; rakkautta ja kuolemaa, elämän tarkoituksen etsimistä pintaliidon keskellä. Loppukohtauksessa kuollut rakastettu palaa päähenkilön mielikuviin elävänä, ”häilyvinä kauneuden välähdyksinä … hautautuneena olemassaolon hämmennyksen alle.”
Lähdeviitteet:
1 Gibbon Edward, Miscellaneous Works of Edward Gibbon, Esquire. Edited by John Baker Holroyd. Cambridge University Press. Cambridge 2014 [1796]. Volume I, s.129.
2 Pinto, John, City of the Soul: Rome and the Romantics. The University Press of New England. Hanover 2016, s.11.
3 James, Henry, The Portrait of a Lady. Wordsworth Editions Limited. Chatham, Kent 1999, s.262. Ks. myös ss.263, 264, 307, 391,393,431,432.
4 Twain, Mark, The Innocents Abroad. H.H. Bancroft and Company. San Francisco 2011 [1869], s.274, 277, 298.
5 Pierce, David, Joyce and Company. Continuum. MPG Books Ltd., Bodmin, Cornwalls.London & New York 2006, s.108; Spoo, Robert, James Joyce and the Language of History. Dedalus’s Nightmare. New York & Oxford 1994, ss.15-16; https://epdf.pub/james-joyce-and-the-language-of-history-dedaluss-nightmare.html (Haettu 8.10.2019)
6 Alberto Moravia, The Woman of Rome, 1947; Pier Paolo Pasolini, The Ragazzi, 1955; Elsa Morante, History: A Novel, 1974; Giuseppe Genna, Caput Mundi in Rome Noir collection, 2009; Ennio Flaiano, Via Veneto Papers, from Rome Tales, stories translated by Hugh Shankland, 2011.
7 1952 Vespa 125, V30T tunnettiin myös nimellä Farobasso, koska sen ajovaloa ei sijoitettu ohjaustangon korkeudelle vaan etusuojukselle. Italian Ways.
