Lähde aikamatkalle historian ihmeelliseen maailmaan!

Oluesta tuli suosituin juoma keskiajalla useista syistä:

1. a) Veden epäpuhtaudet: Vesi oli usein epäpuhdasta ja saastunutta, joten olut tarjosi turvallisemman vaihtoehdon, koska sen valmistusprosessi sisälsi keittämisen, mikä tuhosi bakteerit.
2. b) Ravitsevuus: Olut tarjosi myös ravintoa, sillä se sisälsi hiilihydraatteja ja proteiineja.
3. c) Säilyvyys: Olut säilyi paremmin kuin vesi, mikä oli tärkeää erityisesti pitkillä matkoilla ja retkillä.
4. d) Yhteisöllisyys: Olut oli osa yhteisön sosiaalista ja kulttuurista elämää, ja sen nauttiminen oli osa erilaisia juhlia ja rituaaleja.
5. e) Taloudelliset syyt: Oluen valmistus oli taloudellisesti kannattavaa, koska oluenjuonti tarjosi lisätuloja maanviljelijöille, ja se oli myös tärkeä osa kaupankäyntiä ja taloutta.

Jesuiittaveljeskunnan 1568–1584 rakennuttaman ja arkkitehtien Giacomo della Porta ja Giacomo Barozzi da Vignolan suunnitteleman Il Gesù – kirkon julkisivussa on useita barokkiarkkitehtuurin tyylipiirteitä, kuten:

1. Korostetut pystysuuntaiset elementit: Julkisivussa on voimakkaita pystysuoria koriste-elementtejä, kuten pilarit ja pylväät, jotka luovat vaikutelman korkeudesta ja rytmistä. Symmetria näkyy julkisivun tasapainoisessa ja harmonisessa rakenteessa, jossa elementit järjestetty symmetrisesti keskilinjan ympärille. Puolipilarit ovat koristeellisia pylväitä tai pilareita, jotka korostavat julkisivun pystysuuntaisia elementtejä, dramaattisuutta, liikettä ja koristeellisuutta.
2. Monumentaalisuus ja mahtipontisuus: Il Gesù -kirkon julkisivu on suuri ja vaikuttava, mikä heijastaa barokin pyrkimystä toteuttaa vaikuttavia rakennuksia, jotka välittävät valtaa ja arvokkuutta.
3. Koristeellisuus ja runsaus: Julkisivussa on runsaasti koristeaiheita, kuten koristepatsaita, puolipilarit, päätykolmio eli frontoni, koristeellisia ikkunakehyksiä ja veistoksia, mikä on tyypillistä barokkityylille. Näitä koristeita käytetään korostamaan rakennuksen arvokkuutta ja kauneutta.
4. Kontrastien käyttö: Barokkityylissä käytetään usein kontrasteja, kuten valon ja varjon, kohottamaan rakennuksen ulkoasua. Il Gesù -kirkon julkisivussa nämä kontrastit korostavat rakennuksen monimuotoisia muotoja ja koristeellisia yksityiskohtia.

Sodan taustalla oli Etelävaltioiden ja pohjoisen välejä pitkään hiertänyt kiista orjuuden tulevaisuudesta Yhdysvalloissa. Etelän agraariyhteiskunta oli pitkälti riippuvainen orjien palkattomasta työstä, kun taas pitkälle teollistuneessa pohjoisessa orjatyöstä oli jo kauan aiemmin luovuttu.

Väestönkasvun syitä esim. ilmaston lämpeneminen 1700-luvulta alkaen, maatalouden uudistukset (esim. koneellistuminen), kulkutautien väheneminen, hygienian paraneminen, lääketieteen kehitys, esim. rokotus. Ravinnontuotannon tehostuminen. Uudet viljalajikkeet ja sen seurauksena ravinnon monipuolistuminen 1700-luvulla, jolloin esim. perunan viljely yleistyi. Rukiin, ohran, lantun ja nauriin viljely oli aloitettu jo keskiajalla. Edellä mainittu kehitys kiihtyi 1800-luvulla teollistumisen seurauksena.

Kuvassa rahanvaihtaja punnitsemassa rahoja vierellään vaimo, joka lukee hartauskirjaa. Maalauksessa on paljon symboliikkaa. Rahat sekä helmet edessä pöydällä kertovat varallisuudesta ja rikkaudesta, hartauskirja ja kuperasta peilistä heijastuva ristin muotoinen ikkuna taas kristillisistä hyveistä. Maalaus heijastaa yleisemmin rahatalouden syntyä, rahan merkitystä yhteiskunnallisen aseman mittarina, kaupan ja kauppaelinkeinojen elpymistä, porvarissäädyn vahvistumista sekä kaupunkien merkityksen kasvua uuden ajan alussa.

Toinen maailmansota käynnistyi Saksan hyökätessä Puolaan vuonna 1939, kun Britannia ja Ranska, jotka aikaisemmin olivat myöntäneet Puolalle turvatakeet, julistivat Saksalle sodan 3. syyskuuta 1939. Tapahtumia edelsivät Saksan laajentumishankkeet Euroopassa ja ”elintilan” hankkiminen saksalaisille, kuten Hitler propagandassaan asian ilmaisi.

John Locke (1632-1704) uskoi, että paras hallitusmuoto oli perustuslaillinen monarkia, jossa perustuslaki velvoittaa kuningasta huolehtimaan kansalaistensa oikeudenmukaisesta ja oikeudenmukaisesta kohtelusta. Näin estetään vallan väärinkäyttö. Pohjimmiltaan Locke uskoi, että kuninkaalla oli valta hallita vain, jos hallitut suostuivat siihen.

Ihmis- ja kansalaisoikeuksien julistus (ransk. Déclaration des droits de l’homme et du citoyen) annettiin Ranskan suuren vallankumouksen yhteydessä 26. elokuuta 1789. Sen laati ja julisti Ranskan perustuslakia säätävä kansalliskokous, ja siinä määriteltiin vallankumouksen tavoitteet, eli vapauden, veljeyden ja tasa-arvon toteuttaminen. Keskeisiä julistuksen periaatteita olivat sananvapaus, ihmisten tasa-arvo lain edessä (ei kuitenkaan sukupuolten välillä), uskonnonvapaus ja yksityinen omistusoikeus.

Oikea vastaus: Hernán Cortés (1485 – 2. joulukuuta 1547) oli espanjalainen löytöretkeilijä ja konkistadori, joka Espanjan kuningas Kaarle I:n nimissä aloitti vuosina 1519–1521 käydyn Meksikon espanjalaisvalloituksen ja kukisti sotaretkellään asteekkien valtakunnan.

Miguel de Cervantesin kirjoittamassa Don Quijotessa köyhä maalaishidalgo Alfonso Quijano menettää järkensä liikaa ritariromaaneja ahmittuaan ja päättää lähteä maailmalle taistelemaan vääryyttä vastaan ja puolustamaan sorrettuja ratsastaen vanhalla kaakillaan Rosinantella. Hän ottaa nimekseen don Quijote Manchalainen ja pukeutuu ruosteiseen haarniskaan. Aseenkantajakseen hän ottaa pelkurimaisen, viekkaan ja maalaisjärkeä käyttävän Sancho Panzan, joka nimittää isäntäänsä ”surkean hahmon ritariksi”.

Don Quijote, lämminsydäminen ja herkkä herrasmies, on selvästi hourupäinen useimpien ihmisten mielestä, ja hän herättää heissä ihmetystä ja hilpeyttä. Myös miehen ulkonäkö hämmästyttää: hän on luiseva ja kasvoiltaan laiha, ja hänen poskensa ovat välillä niin kuopalla, että ”niiden sisäpinnat suutelevat toisiaan”. Hän luulee tavallisia majataloja lumotuiksi linnoiksi, lampaita kääpiöiksi ja talonpoikaistyttöjä kauniiksi prinsessoiksi. Hän taistelee jättiläisiksi luulemiaan tuulimyllyjä vastaan ja kuvittelee, että naapurissa asuva maalaistyttö on Dulcinea Tobosolainen, kaunis neitsyt, jolle hän vannoo ikuista rakkauttaan ja uskollisuuttaan.

Galileo Galilei (1564-1642) oli heliosentrisen maailmankuvan puolustaja. Sen mukaan maa liikkuu akselinsa ympäri ja kiertää aurinkoa. Hän joutui tämän takia kuitenkin sanasotaan katolisen kirkon kanssa, joka opetti Raamattuun ja Aristoteleen oppeihin vedoten, että maa on maailmankaikkeuden keskipiste. Galilein havainnot asettivat siten kyseenalaiseksi kirkon auktoriteetin ja maailmankaikkeutta koskevan tulkinnan. Oikeasti Galilein kiihtyvyyden laki kuuluu näin: Kappaleet säilyttävät nopeutensa, mikäli niihin ei vaikuta mikään voima. Giambattista Benedetti oli todistanut jo 1553, että kappaleen putoamisnopeus ei riipu sen massasta. Kirkon puolustaman aristoteelisen teorian mukaan kappale putoaa sitä nopeammin, mitä enemmän se painaa. Tarinaa Pisan tornista ei ole voitu vahvistaa toisistaan riippumattomista lähteistä.

Kuvassa punakuviotekniikalla koristeltu attikalainen amfora. Niobeen maalari, n. 460–450 eaa. Walters Art Museum. Amforassa kolme, ilmeisesti varakasta ateenalaista naista valmistautuu konserttiin. Istuvalla naisella on kädessään barbiton (kielisoitin), yläpuolella lyyra. Hänen oikealla puolellaan olevalla naisella on kädessään kaksi huilua, ja kolmas nainen nostaa laatikon kantta. Kreikkalaista punakuviokeramiikkaa tuotettiin arkaaisen kauden lopulla sekä klassisella kaudella noin vuosina 530–320 eaa.

Jaguaari symboloi fyysistä ja henkistä voimaa monissa Mesoamerikan ja Andien kulttuureissa, mukaan lukien Chavinin ja Olmeekkien kulttuurit. Tässä muutamia syitä, miksi jaguaaria palvottiin näissä kulttuureissa:

1. Voima ja voimakkuus: Jaguar oli näissä kulttuureissa voiman ja voimakkuuden symboli. Sen uskottiin edustavan luonnon voimia ja olevan yhteydessä jumalalliseen tai yliluonnolliseen.
2. Soturihenki: Jaguarin voimakas ja rohkea luonne teki siitä myös soturihengen vertauskuvan. Monet sotilaat ja sotapäälliköt saattoivat liittää itsensä jaguaariin toivoen sen antavan heille voimaa ja rohkeutta taisteluissa.
3. Henkinen merkitys: Jaguaari saattoi myös edustaa henkistä voimaa ja korkeampia voimia. Uskottiin, että jaguaari oli välittäjä ihmisen ja henkimaailman välillä, ja sen palvonta saattoi liittyä rituaaleihin ja seremonioihin, jotka pyrkivät saamaan yhteyden jumalalliseen.
4. Hallitsijoiden symboli: Jaguar saattoi olla myös hallitsijoiden symboli, ja monilla hallitsijoilla oli jaguaariin liittyviä titteleitä tai nimiä. Tämä symboloi hallitsijan voimaa ja auktoriteettia.
5. Yhteys luontoon: Nämä kulttuurit olivat voimakkaasti yhteydessä luontoon, ja jaguaarin palvonta heijasteli heidän kunnioitustaan luonnonvoimia kohtaan. Jaguaari oli osa laajempaa ekosysteemiä, ja sen symbolisointi edusti kunnioitusta elämän monimuotoisuutta kohtaan.

Eugène Delacroix’n maalaus Vapaus johtaa kansaa (Vapaus barrikadeilla, La Liberté guidant le peuple, 1830) on saanut aiheensa Ranskan vuoden 1830 ”heinäkuun vallankumouksesta”, tai oikeammin kansannoususta, joka alkoi Pariisissa 27. heinäkuuta 1830 ja johti kuninkaan, Kaarle X:n, syrjäyttämiseen ja Louis-Philippen nousemiseen Ranskan kuninkaaksi. Louis-Philippe hallitsi vuoteen 1848 saakka.

Etualalla oleva Marianne – hahmo, samoin kuin fryygialaismyssy symboloivat vapautta, tasa-arvoa ja kansanvaltaa. Hänen vasemmalla puolellaan oleva silinteripäinen hahmo on porvariston, ja hänen takanaan työväestön edustajia. Kansannousu olikin monien eri yhteiskuntaluokkien, lähinnä työväestön ja porvariston reaktio kuningas Kaarle X:n julkaisemia määräyksiä vastaan, joilla rajoitettiin sananvapautta ja lisättiin kuninkaan valtaa. Trikolorilipun värit – sininen, valkoinen ja punainen – ovat vallankumouksen symboleita ja edustavat sen arvoja – vapautta, tasa-arvoa ja veljeyttä.

Keskiajan maatalous kuvissa: feodalismi, talonpoika, aura, linna, jonne talonpoika maksoi veronsa. Sarkajako. Feodalismi, sääty-yhteiskunta. Aateliston mahti ja loistelias hovielämä. Vuodenaikojen vaihtelu määräsi sen, milloin ja missä töitä tehtiin.

Nämä keksinnöt vaikuttivat merkittävästi keski- ja uudenajan talouteen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen:

1. Kääntösiipiaura: Kääntösiipiauran käyttöönotto tehosti maanviljelyä merkittävästi. Se mahdollisti raskaampien maalajien, kuten savisten maiden, viljelyn, mikä laajensi viljelykelpoisten alueiden määrää. Tehokkaampi maanmuokkaus lisäsi sadon määrää ja paransi maanviljelyn tuottavuutta, mikä puolestaan johti väestönkasvuun ja kaupungistumiseen.
2. Tiimalasi: Tiimalasin käyttöönotto auttoi tarkkaa ajanmääritystä ja ajan hallintaa. Tämä oli merkittävää muun muassa navigoinnissa, joka helpotti pitkien merimatkojen suunnittelua ja toteutusta. Tiimalasin avulla pystyttiin myös tarkkailemaan ajan kulumista ja aikataulujen noudattamista esimerkiksi kirkonmenoissa ja kauppaliikenteessä.
3. Mekaaninen kello: Mekaanisen kellon kehitys mahdollisti ajan tarkan mittauksen ja jakamisen pienempiin osiin. Tämä oli tärkeää teollisen aikakauden alkuaikoina, kun tarkka ajanhallinta oli tarpeen tehtaiden toiminnassa ja tuotannon aikataulutuksessa. Mekaanisten kellojen yleistyminen auttoi myös ihmisiä järjestämään päivänsä tehokkaammin ja tasaamaan työ- ja lepoaikoja.
4. Kirjapainotaito: Kirjapainotaidon kehitys mullisti tiedon levittämisen ja saatavuuden. Aiemmin kirjojen kopioiminen oli hidasta ja työlästä käsityötä, mutta kirjapainotaidon myötä kirjojen valmistaminen tuli huomattavasti nopeammaksi ja edullisemmaksi. Tämä lisäsi kirjojen saatavuutta ja lukijoiden määrää, edistäen merkittävästi tiedon leviämistä ja lukutaidon yleistymistä Euroopassa. Kirjapainotaito myös tuki kulttuurin ja tiedon vapaata leviämistä, mikä puolestaan vaikutti merkittävästi kulttuuriseen ja tieteelliseen kehitykseen.

Kaikki nämä keksinnöt edistivät taloudellista ja yhteiskunnallista kehitystä keski- ja uudenajan Euroopassa sekä vaikuttivat merkittävästi ihmisten elämään ja arkeen.

Berliinin muurin murtuminen 9. marraskuuta 1989 oli maailmanhistorian keskeinen tapahtuma, joka merkitsi rautaesiripun murtumista, ja yksi niistä tapahtumista, jotka aloittivat kommunismin kaatumisen Itä- ja Keski-Euroopassa. Jaettua Berliinin kaupunkia halkoneen Berliinin muurin murtuminen ja kaupungin sisäisen rajan avaaminen johti pian myös koko Länsi- ja Itä-Saksan välisen rajan avautumiseen. Kylmän sodan loppu julistettiin Maltan huippukokouksessa kolme viikkoa myöhemmin, ja Saksan jälleenyhdistyminen tapahtui alle vuosi sen jälkeen 3. lokakuuta 1990.

Monet kiinalaiset keksinnöt ovat kulkeutuneet Eurooppaan Aasiasta kaupan mukana. Erityisesti arabeilla oli tässä tärkeä rooli jo Rooman vallan ajoista lähtien.

Paperi:
Vanhimmat paperia muistuttavat kirjoitusalustat olivat eläinten nahat ja papyrus, jota egyptiläiset valmistivat papyruskaislan sisäosista vuoden 3000 tienoilla eaa. Lumpuista ja silkkiäispuun kaarnasta paperimassaa valmistettiin Kiinassa jo 105 jaa. Laajassa mittakaavassa paperia valmistettiin Kiinassa 700-luvulta alkaen, Euroopassa 1100-luvulla arabien kopioitua kiinalaisen paperinvalmistusmenetelmän ja perustettua Espanjaan Euroopan ensimmäisen paperitehtaan.

Magneettikompassi:
Kiinalaiset merenkulkijat käyttivät magneettikompassia 1100-luvulla, ja ilmeisesti arabien mukana keksintö kulkeutui Eurooppaan 1200-luvulla. Kiinalainen kompassi, joka tunnettiin nimellä ”seismoskooppi”, koostui magneettisesta neulasta, joka oli ripustettu niin, että se pystyi kääntymään vapaasti. Jonkinlainen alkeellinen aurinkokompassi oli viikingeillä käytössä jo 800-luvulla.

Ruuti:
Ruuti keksittiin Kiinassa 800-luvulla, Euroopassa se otettiin käyttöön tuliaseissa 1200-luvulla. Ruutia käytettiin Kiinassa aluksi lääketieteellisiin tarkoituksiin, mutta myöhemmin se otettiin käyttöön ilotulitteissa, räjähteissä ja aseissa, kuten nuolissa, joissa se toimi ammuksena.

Kirjanpainotaito:
Kiinassa kirjoja painettiin jo 1000-luvulta alkaen puulevyistä, joissa oli kaiverrettuja merkkejä. Puulevy painettiin paperille, ja tätä menetelmää kutsutaan tyypillisesti puupiirroskirjapainoksi. Kirjapainotaidon keksijänä pidetään Johannes Gutenbergiä 1400-luvun puolivälissä, mutta hän lähinnä hyödynsi jo olemassa olevaa teknistä osaamista laajamittaiseen kirjojen painamiseen. Jo ennen Gutenbergiä Euroopassa oli valmistettu kankaalle painettuja pelikortteja ja pyhimystenkuvia puuleimasimilla ja puulaatoilla.

Kirjallisuutta:

Needham, Joseph. ”Science and Civilization in China.” Cambridge: Cambridge University Press, 1954-2008.

Temple, Robert. ”The Genius of China: 3,000 Years of Science, Discovery, and Invention.” Rochester, Vermont: Inner Traditions, 1986.

Gernet, Jacques. ”A History of Chinese Civilization.” Cambridge: Cambridge University Press, 1996.

Mote, Frederick W. ”Imperial China: 900–1800.” Cambridge, MA: Harvard University Press, 1999.

Kuhn, Dieter. ”The Age of Confucian Rule: The Song Transformation of China.” Cambridge, MA: Harvard University Press, 2009.

”Sota ja rauha” on venäläisen kirjailijan Leo Tolstoin mestariteos ja yksi merkittävimmistä teoksista maailmankirjallisuudessa. Teos julkaistiin ensimmäisen kerran vuosina 1865–1869. Sen mittasuhteet ovat valtavat, ja se kuvaa Napoleonin sotien aikaa Venäjällä sekä päähenkilöiden, erityisesti aristokraattisen Bolkonskyn, Rostovien ja Bezuhovien perheiden, elämää ja kohtaloita.

Merkittävyytensä kannalta ”Sota ja rauha” edustaa realismin ja psykologisten henkilöhahmojen syvällisen kuvauksen huippua. Se tarjoaa laajan kuvan venäläisestä yhteiskunnasta, historiasta ja kulttuurista tuon ajanjakson aikana. Teos on tunnettu myös sotakuvauksistaan, jotka ovat tarkkoja ja väkeviä. Tolstoi kykenee kuvaamaan sodan kauhut ja yksityiskohdat vaikuttavalla tavalla.

”Sota ja rauha” on myös merkittävä teos sen filosofisen pohdinnan ja eettisten kysymysten esittämisen vuoksi. Tolstoi käsittelee teoksessaan ihmisen kohtaloa, vapaata tahtoa, historian kulkua ja ihmisen pyrkimystä merkitykseen ja onnellisuuteen. Hänen kuvauksensa sotilaista ja heidän kokemuksistaan antaa lukijalle syvän ymmärryksen sodan todellisuudesta ja sen vaikutuksista yksilöihin.

”Sota ja rauha” on vaikuttanut laajasti myös muihin kirjallisiin teoksiin ja taiteen muotoihin, ja se on jättänyt pysyvän jäljen maailmankirjallisuuden historiaan.

Itsevaltius (absolutismi) viittaa hallintomuotoon, jossa hallitsijalla on lähes rajoittamaton valta. Ludvig XIV:n ajan Ranskassa itsevaltius ilmeni siten, että kuningas oli keskeinen hallitsija, jolla oli lähes täysi lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovalta. Ludvig XIV pyrki keskittämään vallan itseensä ja vähentämään aateliston vaikutusvaltaa. Hän käytti esimerkiksi Versailles’n hovia ja näyttäviä seremonioita vahvistaakseen omaa asemaansa. Itsevaltiuden aikakausi oli tyypillistä monille Euroopan 1600- ja 1700-lukujen kuninkaille, jotka pyrkivät vahvistamaan keskitettyä hallintoa ja hallitsemaan valtakuntaansa yhä tiukemmin.

Decamerone on italialaisen kirjailijan Giovanni Boccaccion kirjoittama kokoelma novelleja, jotka julkaistiin vuonna 1353. Teoksen juoni keskittyy kymmenen nuoren miehen ja naisten ryhmään, jotka paetaan ruton runtelemasta Firenzestä maaseudulle. He viettävät kymmenen päivää huvilassa ja kertovat toisilleen tarinoita, yhteensä sata novellia.

Novellit kattavat laajan kirjon teemoja, kuten rakkaus, petos, uskollisuus, moraali, uskonto ja yhteiskunnalliset erot. Ne heijastavat keskiajan Italian monimuotoisuutta ja tarjoavat kuvauksen aikansa yhteiskunnasta.

Decameronen merkitys maailmankirjallisuudessa on merkittävä monesta syystä. Se oli yksi varhaisimmista proosakokoelmista eurooppalaisessa kirjallisuudessa, ja se vaikutti merkittävästi myöhempiin novellikokoelmiin ja kirjallisuuteen yleisesti. Teos oli myös keskeinen osa italialaista renessanssia ja edisti italialaisen kirjallisuuden nousua kansainväliseen maineeseen. Sen vaikutus ulottui myös muihin kirjailijoihin, kuten Geoffrey Chauceriin, joka omaksui Decameronen rakenteen Canterburyn tarinoissaan. Lisäksi se tarjosi arvokkaan kuvauksen keskiajan elämästä ja ajattelusta, ja se on edelleen kiinnostava ja vaikuttava teos nykykirjallisuuden kannalta.

Sokraattinen menetelmä on filosofinen keskustelutekniikka, jota kreikkalainen filosofi Sokrates (470-469 – 399 eaa) käytti opetuksessaan. Menetelmä perustuu kysymyksiin ja vastaväitteisiin, joilla pyritään ohjaamaan keskustelukumppania ajattelemaan syvällisesti ja johdonmukaisesti. Sen tavoitteena on auttaa yksilöä oivaltamaan asioita ja tiedostamaan omat ennakkoluulonsa ja vaikuttimet näiden ennakkoluulojen taustalla.

Sokraattisessa menetelmässä opettaja esittää usein avoimia kysymyksiä, jotka haastavat opiskelijan pohtimaan, arvioimaan ja analysoimaan omia näkemyksiään ja uskomuksiaan. Tämä auttaa yksilöä tunnistamaan ja kyseenalaistamaan omat ennakko-olettamuksensa, ennakkokäsityksensä ja niiden väliset ristiriitaisuudet.

Menetelmän avulla pyritään edistämään kriittistä ajattelua, ongelmanratkaisukykyä ja itsereflektiota. Sokraattinen keskustelu voi olla erittäin tehokas tapa edistää oppimista ja ymmärrystä erityisesti filosofian ja etiikan opetuksessa.

Sokraattiseen menetelmään liittyy usein väärinkäsityksiä ja sekaannuksia. Tässä muutamia yleisiä väärinkäsityksiä:

1. Vastaväitteiden esittäminen: Monet saattavat kuvitella, että sokraattinen menetelmä tarkoittaa pelkästään vastaväitteiden esittämistä tai argumenttien kumoamista. Tämä ei kuitenkaan ole menetelmän ydin. Vaikka vastaväitteet voivat olla osa keskustelua, sokraattinen menetelmä keskittyy enemmän avoimiin kysymyksiin ja reflektointiin.
2. Aggressiivinen haastaminen: Jotkut saattavat kokea sokraattisen menetelmän aggressiivisena haastamisena tai kyseenalaistamisena. Kuitenkin sen tarkoitus ei ole nöyryyttää keskustelukumppania, vaan ohjata häntä syvempään ajatteluun ja oivalluksiin.
3. Vain yksi oikea vastaus: Toiset saattavat uskoa, että sokraattisen keskustelun tavoitteena on löytää yksi oikea vastaus tai totuus. Sokraattinen menetelmä korostaa kuitenkin prosessia ja kriittistä ajattelua, ei niinkään lopullista totuutta.
4. Pinnallinen kysely: Joissakin tapauksissa sokraattinen kysely saattaa vaikuttaa pinnalliselta tai toistavalta, jos sitä käytetään väärin tai ilman syvällistä ymmärrystä menetelmästä.

On tärkeää ymmärtää, että sokraattinen menetelmä on ennen kaikkea opetusväline, joka pyrkii edistämään kriittistä ajattelua, ymmärrystä ja itseymmärrystä. Sen tavoitteena ei ole voittaa argumentteja tai osoittaa toisten näkemysten virheitä, vaan ohjata keskustelukumppania omien ajatustensa ja uskomustensa syvälliseen tarkasteluun.

Cantinon maailmankartta vuodelta 1502 on nimetty italialaisen Alberto Cantinon mukaan. Cantino oli Ferraran herttuan lähettiläs, joka salakuljetti kartan herttuan toimeksiannosta Portugalista Italiaan.

Kartta esitti ensimmäistä kertaa Amerikan mantereen oikean muodon ja laajuuden suhteessa Eurooppaan ja Afrikkaan. Tämä antoi aikalaisten ymmärtää paremmin maailman maantieteellistä rakennetta ja auttoi edistämään eurooppalaisten tutkimus- ja löytöretkien laajentumista Amerikkaan.

Cantino-kartta on merkittävä, koska se esittää useita uusia alueita, jotka olivat tuntemattomia Euroopalle ennen portugalilaisten löytöretkeilijöiden 1400-luvun lopussa löytämiä alueita. Kartalla on esitetty muun muassa:

1. Brasilia: Brasilian rannikko on merkitty karttaan suurena maana nimellä ”Land of the True Cross” (Vera Cruz).
2. Afrikan rannikko: Kartassa on tarkempi kuvaus Afrikan länsirannikosta, mukaan lukien Madeiran, Kap Verden ja Sierra Leonen rannikot.
3. Intian valtameri: Kartta kuvaa myös Intian valtameren länsiosaa, joka oli tärkeä kauppareitti Euroopan ja Aasian välillä.

Cantinon kartalla kuitenkin esim. Intian sijainti ja mittasuhteet ovat epätarkkoja, samoin Australia puuttuu. James Cook löysi Australian itärannikon vuonna 1770. Australia ilmestyi maailmankartalle ensimmäistä kertaa 1600-luvulla, Intia 1500-luvulla, mutta tuolloin tiedot alueiden sijainnista ja koosta olivat usein epätarkkoja ja puutteellisia.

Kirjallisuutta:

Thrower, Norman J. W. ”Maps & Civilization: Cartography in Culture and Society.” Chicago: University of Chicago Press, 1999.

Harley, J. B., and David Woodward (eds.). ”The History of Cartography, Volume 2: Cartography in the Traditional East and Southeast Asian Societies.” Chicago: University of Chicago Press, 1994.

Bagrow, Leo. ”History of Cartography.” London: Watts & Co, 1952.

Parry, J. H. ”The Discovery of the Sea.” Berkeley: University of California Press, 1981.

Paine, Lincoln. ”Ships of Discovery and Exploration.” Boston: Houghton Mifflin Harcourt, 2000.

Kuvassa hopeinen, neljän drakman arvoinen tetradrakma ajalta 450-406 eaa. Pöllö ja oliivioksa olivat antiikin Kreikassa Ateenan suojelusjumalattaren Pallas Athenen vertauskuvia. Pöllön oikealla puolella ovat Athenen ja Ateenan nimen kolme ensimmäistä kreikan kirjainta: AΘΗ. Kääntöpuolella on Ateenan suojelusjumalatar Athenen pää. Hän käyttää kaulakorua ja korvakoruja sekä runsaasti koristeltua kypärää, joka viittaa sodankäyntiin. Pallas Athēnē, oli kreikkalaisessa mytologiassa myös sotataidon, tiedon ja viisauden jumalatar, mihin myös pöllöhahmo viittaa. Kolikko on yksi maailman vanhimmista ja se oli yleisesti käytetty rahayksikkö antiikin Ateenassa 600 – luvulta eaa aina Rooman vallan alkuun saakka.

Lähde: The British Museum: Teaching History with 100 Objects.

Vieraillessaan tuulen jumala Aioloksen saarella Odysseus miehineen sai tältä lahjaksi tuulisäkin, jonne kaikki pahat tuulet oli vangittu. Kun miehistö uteliaisuudessaan ja kiellosta huolimatta avasi säkin, nousi kova tuuli, joka ajoi heidät nopeasti takaisin Aioloksen saarelle. Saarella asuvat jättiläiset upottivat kaikki paitsi Odysseuksen oman aluksen, joka pakeni.

Oikea vastaus: Impressio, auringonnousu on Claude Monet’n tunnettu maalaus vuodelta 1872, ranskaksi Impression, soleil levant. Le Havressa syntynyt maalaus antoi nimen impressionismille. Maalaus tuli tunnetuksi ollessaan esillä riippumattomien näyttelyssä.

Työn tekeminen muuttui kevyemmäksi mutta samalla yksitoikkoisemmaksi teollistumisen aikakaudella pääosin teknologisten kehitysten vuoksi. Teollisuuden koneistuminen ja mekanisointi vähensivät fyysistä rasitusta monilla aloilla, kun työntekijöiden ei enää tarvinnut tehdä raskasta käsityötä kuten käsikäyttöisiä pellavan- tai villankäsittelyä. Sen sijaan tehtaissa ja teollisuuslaitoksissa työskentely vaati usein toistuvia ja yksitoikkoisia liikkeitä, kuten koneiden valvontaa tai osien kokoamista, mikä saattoi aiheuttaa henkistä kuormitusta ja työn yksipuolisuutta. Lisäksi työaikojen piteneminen ja työolojen heikentyminen saattoivat vaikuttaa työn kuormittavuuteen ja yksitoikkoisuuteen.

Sfumato (italiaksi: fumo, savu, sumu) eli valohämytekniikka on maalausmenetelmä, jossa värisävyjä pehmennetään ja sulatetaan toisiinsa. Sen tavoitteena on luoda sumea, kolmiulotteinen kuva hämärtämällä ääriviivat värien mukana, yleensä ohuilla maalikerroksilla, jotka maalataan useita kertoja. Mona Lisan silmien ja suun kuvaamiseen Leonardo käytti kymmeniä värikerroksia, mikä osittain selittää Mona Lisan hymyn monitulkintaisuuden.

Sofokleen tragediassa Oidipus kohtasi sfinksin Thebassa, jossa hirviö piinasi thebalaisia asukkaita esittämällä heille arvoituksia. Jos he eivät pystyneet ratkaisemaan arvoituksia, sfinksi söi heidät.

Kun Oidipus saapui Thebaan, hän kohtasi sfinksin. Sfinksi esitti hänelle kuuluisan arvoituksen: ”Mikä kulkee aamulla neljällä jalalla, päivällä kahdella ja illalla kolmella?” Oidipus ratkaisi arvoituksen vastaamalla, että kyseessä on ihminen: vauvana ihminen kulkee neljällä (kädet ja jalat), aikuisena kahdella jalalla ja vanhuudessa kolmella (käyttäen kahta jalkaa ja yhteen sauvaan nojaten).

Ratkaisun kuultuaan sfinksi heittäytyi rotkoon ja kuoli. Oidipus pääsi kulkemaan Theban porteista sisään ja pelasti kaupungin hirviön kiusaukselta. Tämä tapahtuma teki Oidipuksesta Theban sankarin ja lopulta myös sen kuninkaan. Oidipus oli kuningas Laioksen ja kuningatar Iokasten poika, mitä hän ei kuitenkaan tiennyt. Ennustuksen mukaan Oidipus tappaisi isänsä ja naisi äitinsä, minkä vuoksi hänet hylättiin lapsena. Kasvaessaan hän saa tiedon ennustuksesta ja pyrkii välttämään sen toteutumista, mutta lopulta hänen yrityksensä epäonnistuvat ja hän toteuttaa vahingossa ennustuksen.

Kohtalon voima ja sitä vastaan taisteleminen on kantava teema antiikin, ja myöhemmin uuden ajan eurooppalaisessa kirjallisuudessa. Myös Freudin ”oidipuskompleksi” on saanut nimensä tarinasta.

Kirjallisuutta:

Sofokles: Kuningas Oidipus. Suomentanut Veijo Meri. Helsinki: Otava, 1988.

Bernard Knox: ”Oedipus at Thebes: Sophocles’ Tragic Hero and His Time”. New Haven: Yale University Press, 1957.

E.R. Dodds: ”On Misunderstanding the Oedipus Rex”. Oxford: Oxford University Press, 1966.

Sophocles: ”Oedipus Rex”. Translated by Robert Fagles. New York: Penguin Classics, 1984.

Edith Hall: ”The Theban Plays: Oedipus Rex, Oedipus at Colonus, Antigone”. Translated by Peter Meineck. London: Bloomsbury Academic, 2014.

Nikolai II oli viimeinen hallitsija Romanovien hallitsijasuvussa, joka syrjäytettiin helmikuun vallankumouksessa 1917. Suomessa hänet tunnetaan helmikuun manifestin allekirjoittajana ja venäläistämistoimenpiteiden aloittajana. Hänen johdollaan Venäjä kärsi nöyryyttäviä tappioita muun muassa Venäjän–Japanin sodassa ja ensimmäisessä maailmansodassa.

Historioitsijan tehtävänä ei ole historian tapahtumien tai ilmiöiden arvostelu, vaan tehdä ne ymmärrettäväksi nykyihmiselle. Historiallinen tieto perustuu tosiasioihin ja historian lähteisiin perustuviin tulkintoihin ja johtopäätöksiin. Ns. klassisen tiedon määritelmän mukaan tieto on ”hyvin perusteltu tosi uskomus.” Tämän määritelmän mukaan tiedolle on siis kaksi kriteeriä, että se on tosi ja toiseksi, että se on hyvin perusteltu. Tämä voidaan todeta esimerkiksi siten, että jokin tieto, väittämä, tulkinta tai johtopäätös perustuu alkuperäislähteisiin, toisistaan riippumattomien lähteiden vertailuun ja analysointiin ja että johtopäätökset on vertaisarvioitu jossakin alan tieteellisessä julkaisussa. Historiankirjoituksessa esiintyy kuitenkin myös virheellisiä tulkintoja ja päätelmiä, joista esimerkkeinä:

1. Yksinkertaistaminen (Reductio ad Simplisticum)
• Esimerkki: ”Rooman valtakunnan mahtavuus johtui jatkuvista valloitussodista.”
• Selitys: Tämä yleistää ja yksinkertaistaa roomalaisten pitkälle kehittyneen kulttuurin ja historian vain yhteen piirteeseen. Huomiotta jäävät mm. kaupan kukoistus, orjatalouden merkitys, Välimeren merkitys yhtenäisenä markkina-alueena ja tieverkosto sodankäynnin ja kaupan kannalta.
2. Anakronismi
• Esimerkki: ”Jos Julius Caesar olisi elänyt nykyaikana, hän olisi ollut perustuslaillisen monarkian kannattaja.”
• Selitys: Tämä oletus soveltaa nykyajan poliittisia näkemyksiä historialliseen henkilöön ilman kontekstia. Ei voida millään tietää, pitääkö väite paikkaansa, eikä sitä voida myöskään perustella.
3. Post hoc, ergo propter hoc (”Tämän jälkeen, siis sen takia”)
• Esimerkki: ”Natsi-Saksan nousu johtui Weimarin tasavallan epäonnistumisesta.”
• Selitys: Vaikka molemmat tapahtuivat samanaikaisesti (tai peräkkäin), se ei tarkoita, että toinen aiheutti toisen.
4. Argumentum ad populum (Suosittu argumentti)
• Esimerkki: ”Monet ihmiset uskovat, että kuningas Henrik VIII oli hirviö, joten sen täytyy olla totta.”
• Selitys: Tämä virheellisesti olettaa, että laajalti hyväksytty mielipide on totta.
5. ”No true Scotsman” (”Ei todellinen skotti”)
• Esimerkki: ”Ranskan vallankumouksen johtajat eivät olleet oikeita vallankumouksen kannattajia, koska he syyllistyivät hirmutekoihin”
• Selitys: Tässä oletetaan, että todelliset edustajat jostakin ryhmästä eivät koskaan toimi vastoin sen periaatteita.

Gaius Julius Caesar Augustus (Octavianus, 63 eaa. –14 jaa.) oli Rooman ensimmäinen keisari vuodesta 27 eaa. vuoteen 14 jaa.). Augustus oli Julius-Claudius-suvun ensimmäinen keisari. Julius Caesar adoptoi hänet vuonna 44 eaa. ja nimitti seuraajakseen. Ulkonaisesti Augustus säilytti Rooman tasavallan muodot ja tavat, mutta hallitsi käytännössä yksinvaltiaana yli 40 vuotta.

Demokratiaa antiikin Ateenassa ei nykymielessä voida pitää demokratiana, koska esim. naisilla, orjilla tai ulkomaalaisilla (perioikit) ei ollut äänioikeutta. Vain täysivaltaisilla asekuntoisilla miehillä oli äänioikeus. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Ateenan demokratia olisi jotenkin huonompi versio nykyisestä. Monet antiikin demokratian piirteet on omaksuttu länsimaissa uudella ajalla. Silloinen demokratia oli myös edistyksellinen verrattuna aikansa muihin hallitusmuotoihin (tyrannia, aristokratia ym.).

Fernão de Magalhães (esp. Fernando de Magallanes) (n. 1480 – 27. huhtikuuta 1521) oli portugalilainen merenkulkija ja löytöretkeilijä. Hän johti vuosina 1519–1521 espanjalaista retkikuntaa Maustesaarille tarkoituksenaan vaatia saaria Espanjalle ja perustaa uusi läntinen kauppareitti. Hän löysi meritien Tyynellemerelle Etelä-Amerikan eteläkärjen kautta ja oli ensimmäinen, joka purjehti Aasiaan Tyynenmeren kautta. Magalhães kuoli kahakassa Filippiineillä vuonna 1521, mutta 18 hänen miehistään ja yksi laiva palasivat Espanjaan vuonna 1522 Intian valtameren poikki, ja näin retkikunta oli kiertänyt maapallon ensimmäisinä ihmisinä.

”Musta surma”, joka tunnetaan myös nimellä rutto, oli pahamaineinen ja tuhoisa tauti, joka levisi Euroopassa 1300-luvun keskivaiheilla. Tauti aiheutti massiivisia kuolemantapauksia ja jätti jälkeensä kauhistuttavan kuvan.

Levinneisyys: Musta surma levisi nopeasti ja laajalti Euroopassa. Se saapui alun perin Aasiasta Mustanmeren alueen kautta ja levisi sitten kaupankäynnin ja matkustamisen myötä eri maihin. Tauti vaikutti koko Eurooppaan, ja sen arvioidaan tappaneen noin 25–30 prosenttia mantereen väestöstä.

Torjuntakeinot: 1300-luvun lääketieteellinen tietämys oli rajallista, eikä mustan surman torjumiseksi ollut tehokkaita hoitokeinoja. Ihmiset turvautuivat erilaisiin epätoivoisiin keinoihin, kuten paikallisten jumalien ja pyhimysten rukoilemiseen tai eristäytymiseen. Kaupungit saattoivat asettaa karanteeneja tai sulkea porttejaan, mutta nämä toimenpiteet eivät usein estäneet taudin leviämistä.

Kuolleisuus: Musta surma oli erittäin tappava tauti. Sen oireisiin kuuluivat kuume, mustat paisut, jotka antoivat taudille nimen, ja lopulta usein kuolema. Arvioiden mukaan jopa 50–60 prosenttia sairastuneista saattoi menehtyä. Tauti oli erityisen tuhoisa tiheästi asutuilla alueilla, kuten kaupungeissa, joissa ihmiset elivät lähellä toisiaan ja taudin leviäminen oli helpompaa.

Tarttumissyy: Musta surma aiheutui Yersinia pestis -nimisen bakteerin aiheuttamasta rutosta. Bakteeri levisi kirppujen välityksellä, jotka olivat infektoituneet pureutuessaan tartunnan saaneisiin jyrsijöihin, erityisesti rottoihin. Ihminen saattoi saada tartunnan, kun infektoitunut kirppu puri häntä. Lisäksi tauti saattoi levitä myös pisara- tai kosketustartuntana sairaista ihmistä terveeseen.

Ruton häviäminen: Musta surma jätti jälkeensä kauhistuttavia seurauksia, mutta ajan mittaan sen esiintyvyys alkoi vähentyä. Tämä saattaa johtua siitä, että taudin nopea leviäminen aiheutti immuniteetin kehittymisen väestön keskuudessa. Lisäksi parempi hygienia, terveydenhuollon kehitys ja kirppujen torjuntakeinot auttoivat vähentämään ruton leviämistä. Musta surma ei kuitenkaan ole hävinnyt kokonaan, ja sitä esiintyy edelleen joissakin osissa maailmaa.

Useat tapahtumat ja tekijät myötävaikuttivat kylmän sodan syttymiseen ja jännitteiden lisääntymiseen suurvaltojen välillä. Näihin kuuluivat:

1. Toisen maailmansodan jälkeinen Euroopan jakautuminen: Sodan jälkeen Eurooppa jakautui kahtia kapitalististen länsimaiden ja kommunistisen itäblokin välillä. Tämä jakautuminen loi perustan ideologisten erojen korostumiselle.
2. Neuvostoliiton laajentuminen Itä-Eurooppaan: Neuvostoliitto otti haltuunsa Itä-Euroopan maita ja perusti niissä kommunistihallintoja eli ns. ”kansandemokratioita”, mikä lisäsi jännitteitä lännen ja idän välillä.
3. Berliinin saarto 1948-49 sai alkunsa, kun Neuvostoliitto asetti Berliinin saartoon pakottaakseen länsivallat poistumaan kaupungista. Kriisin syynä oli kiista kaupungin hallinnasta ja länsimaiden toteuttamasta valuuttauudistuksesta.
4. Yhdysvaltojen Marshall-apu 1948-51 oli Euroopan jälleenrakennusohjelma, jonka Neuvostoliitto tulkitsi Euroopan (ja varsinkin Neuvostoliiton vaikutuspiirissä olevien Itä-Euroopan maiden) sisäisiin asioihin puuttumiseksi.
5. NATO ja Varsovan liitto: Pohjois-Atlantin sopimusjärjestö (NATO) ja Varsovan liitto perustettiin vastaamaan toistensa uhkaan. Nämä sotilasliitot lisäsivät kilpailua ja jännitteitä Euroopassa.
6. Ydinasekilpailu: Ydinsodan pelko ja kilpailu ydinaseiden kehittämisessä lisäsivät jännitteitä maailmanlaajuisesti, ja Eurooppa oli tämän kilpailun keskipisteessä.
7. Ideologiset konfliktit: Kapitalismin ja kommunismin välinen ideologinen taistelu, joka käsitti talouden, politiikan ja kulttuurin, vaikutti merkittävästi kylmän sodan alkamiseen ja kestoon.

Nämä tekijät yhdessä muodostivat monimutkaisen poliittisen ja ideologisen vastakkainasettelun, joka myötävaikutti kylmän sodan syttymiseen Euroopassa ja maailmanlaajuisesti.

Kirjallisuutta:

John Lewis Gaddis: ”The Cold War: A New History”. New York: Penguin Books, 2005.

David Reynolds: ”The Cold War: A Very Short Introduction”. Oxford: Oxford University Press, 2003.

Odd Arne Westad: ”The Global Cold War: Third World Interventions and the Making of Our Times”. Cambridge: Cambridge University Press, 2005.

Melvyn P. Leffler, Odd Arne Westad (toim.): ”The Cambridge History of the Cold War” (3 osaa). Cambridge: Cambridge University Press, 2010.

John Lewis Gaddis, et al. (toim.): ”The Cold War: A History in Documents and Eyewitness Accounts”. Oxford: Oxford University Press, 2003.

Aleksanteri Suuri oli Makedonian kuningas, joka eli vuosina 356 eKr. – 323 eKr. Hän oli yksi maailmanhistorian merkittävimmistä sotapäälliköistä ja valloittajista. Aleksanteri laajensi valtakuntaansa huomattavasti ja valloitti suuria osia Aasiasta, Afrikasta ja Euroopasta.

Hänen hallintokautensa aikana Makedonian valtakunta saavutti huippunsa, ja hän perusti useita kaupunkeja, jotka nimettiin hänen mukaansa, kuten Aleksandria Egyptissä. Hänen sotaretkensä ulottuivat Kreikasta Intiaan asti, ja hän voitti suuria valtakuntia, kuten Persian.

Aleksanteri Suuren kuolema johti valtakunnan hajoamiseen ja seurasi useita sotia hänen seuraajiensa välillä. Hänen vaikutuksensa kuitenkin jatkui pitkään hänen kuolemansa jälkeen, ja hänestä tuli myyttinen hahmo monissa kulttuureissa.

Lähdekritiikki tarkoittaa lähteiden arviointia ja analyysiä niiden luotettavuuden, aitouden ja relevanssin varmistamiseksi. Se on keskeinen osa tutkimusprosessia, jossa pyritään varmistamaan, että käytetyt lähteet ovat paikkansapitäviä ja antavat oikeaa tietoa. Lähde voi olla periaatteessa mikä tahansa: esinelöytö, kuvallinen, kirjallinen tai digitaalinen teos.

Lähdekritiikki ei ole vain skeptisyyttä tai epäilyä kaikkia lähteitä kohtaan. Se ei myöskään tarkoita lähteiden arviointia pelkästään niiden ikävaiheen tai alkuperämaan perusteella. Lähteen luotettavuus ei riipu sen iästä, vaan muista tekijöistä. Lähdekritiikin tavoitteena on pyrkiä ymmärtämään lähteiden sisältöä, kontekstia ja mahdollisia intressejä, jotka kertovat tekijän intentioista ja voivat vaikuttaa lähteen sisältöön ja luotettavuuteen.