Tällä opastetulla virtuaalikierroksella tutustutaan Rooman historiallisiin nähtävyyksiin hieman pintaa syvemmältä, eli mitä kaikkien Rooman matkaa suunnittelevien tulisi tietää. Miksi Venus-jumalattaren patsasta aikoinaan palvottiin? Miltä keisari Hadrianuksen huvila näytti alkuperäisessä asussaan? Entä millaisia laitteita Leonardo da Vinci aikoinaan suunnitteli? Juttua varten on haastateltu arkeologi Marina De Franceschinia ja museojohtaja Federico Beciania.
Rooma on yksi maailman suosituimmista turistikohteista,1 mutta viikon tai kahden lomamatkalla riemukaarien, marmoripatsaiden ja raunioiden merkitys saattaa helposti jäädä hämärän peittoon ilman ennakkosuunnitelua tai taustatietoja. Kokonaisuuden hahmottamista eivät tee helpommaksi Hollywood-elokuvien ja matkailumainoksien värittämät mielikuvat tai se, että kaupunki on sekä historiallisesti että kulttuurisesti monikerroksinen, entinen maailmanvalta, nykyään hieman yli neljän miljoonan asukkaan2 metropoli, muodin ja liike-elämän keskus, sekoitus uutta ja vanhaa.
Keisarivallan aikaisten muistomerkkien tarkoituksena oli aikanaan muistuttaa Rooman kansalaisia kaupungin mahtavuudesta ja loistosta. Teoksessaan Civilization and Its Discontents Sigmund Freud vertasi Roomaa ihmisen psyykeen, jossa voi samanaikaisesti olla monia eri aikatasoja:
”Kuvitelkaamme, että Rooma ei olekaan ihmisen asuinpaikka, vaan psyykkinen kokonaisuus, jolla on yhtälailla pitkä menneisyys – toisin sanoen sellainen kokonaisuus, jossa ei ole mitään sellaista, mikä olisi kerran syntynyt ja sitten kadonnut ja jossa kaikki aikaisemmat ja myöhemmät kehitysvaiheet elävät rinnakkain.”3
Freudin analogiassa historiallinen Rooma herää henkiin; se ei olekaan kuollut, vaan elää ihmisen alitajunnassa. Rakennukset ja veistokset jättävät jälkeensä omaa identiteettiä vahvistavia muistikuvia, joiden avulla ihminen asemoi itsensä aikaan ja paikkaan, suhteessa toisiin, menneisyyteen ja nykyhetkeen.
Myös muinaiset roomalaiset näkivät kaupunkia koristavat monumentit osoituksena jatkuvuudesta ja pysyvyydestä. Nykyään historia on Roomassa osa kaupunkikuvaa ja roomalaiset ovat siitä ylpeitä. Menneisyys, jonka jäljet liittyvät välittömästi omaan fyysiseen elinympäristöön, on tavalliselle roomalaisille ehkä läheisempi kuin satunnaiselle matkailijalle. Kaupungin värikkääseen menneisyyteen ei voi olla törmäämättä piazzoilla, suihkulähteillä, renessanssi- ja barokkikirkoissa, puistoissa, jotka usein sijaitsevat kävelymatkan päässä toisistaan. Mutta millaisia tarinoita niihin liittyy ja mitä ne kertovat menneistä aikakausista?
Roomassa liikkumiseen kannattaa varata aikaa ja mukavat jalkineet ovat tarpeen. Paikallista kieltä hiemankin puhuvaa turistia kohdellaan ystävällisesti ja kohteliaasti. Keskikesällä voi varautua koviin helteisiin, mutta onneksi antiikin aikaisia vesipisteitä on joka puolella. Taksikuski tietää kertoa, että lomakauden alkaessa roomalaiset suuntaavat maalle, Sardiniaan tai Espanjaan. Siksi keskikesällä todennäköisin vastaantuleva henkilö on, kuinka ollakaan, toinen turisti. Paras ajankohta Rooman matkaa suunnitteleville onkin kevät tai syksy. Keskustassa paras kulkuväline on ”apostolin kyyti,” eli omat jalat. Vähän kauemmaksi pääsee bussilla ja metrolla. Myös Vespoja voi vuokrata. Paljon liikennettä, ruuhkaa, mutta kaikki kuitenkin sujuu, koska väistetään ja annetaan tilaa. On huomattava, että maassa asuu 300 000 neliökilometrin alueella 60 miljoonaa ihmistä, mikä vaatii melkoista sopeutumista!
1990-luvulla suunnattiin huomattavia summia julkisia varoja historiallisten kulttuuriperintökohteiden kunnostamiseen ja korjaukseen vuosituhatjuhlallisuuksia varten. Nykyään kohteisiin tutustuminen Roomassa on tehty entistä helpommaksi. Museoiden verkkosivuilla voi käydä etukäteen tutustumassa kokoelmiin ja näyttelyohjelmistoon. Aukioloaikoja on pidennetty ja museohenkilökuntakin opastaa mielellään. Näyttelyesineet on yleensä varustettu esittelytekstein italiaksi, englanniksi ja ranskaksi. Sekä omasta kulttuuriperinnöstään kiinnostuneet italialaiset että ulkomaiset turistit otetaan avosylin vastaan.
Forum Romanum oli politiikan, kaupan ja oikeuslaitoksen keskus. Alueella sijaitsi mm. jumalille pyhitettyjä temppeleitä, senaatin kuuria (kokoussali), oikeusistuinten kokoontumistila (Basilica Julia) ja Rostran rauniot, paikka, jossa pidettiin poliittisia puheita. Forum, kuten nimikin kertoo, oli erisäätyisten roomalaisten kohtauspaikka. Plautus kertoo kirjassaan Curculio, että Forumilla kävellessään voi tavata lähes kenet tahansa; poliitikon, huijarin, rahanlainaajan, lakimiehen tai prostituoidun. Forumin nykyinen raunioituminen johtuu pitkälti siitä, että keskiajalla sen rakennuskiviä käytettiin uudelleen rakennusaineena.4
Forumin lisäksi aikamatka ikuiseen kaupunkiin kannattaa tietysti aloittaa Colosseumilta, Pietarinkirkosta ja Vatikaanin museosta, mutta näihin kohteisiin on varattava runsaasti aikaa ja jonojen takia oltava aikaisin liikkeellä.
Piazza del Campidoglio, 1
Muutaman kivenheiton päässä Piazza Veneziasta Capitolium-kukkulalla sijaitsevat Capitolium-museot (Palazzo dei Conservatori, Palazzo Nuovo) ovat Galleria Borghesen ja Vaatikaanin museoiden ohella suosituimpia vierailukohteita Roomassa. Palazzo Nuovossa on laaja kokoelma veistoksia, vaaseja, mosaiikkeja ja esineistöä Egyptistä, Kreikasta ja Roomasta, Rooman keisareiden sekä kreikkalaisten ja roomalaisten filosofien rintakuvia. Palazzo dei Conservatorissa on mm. Tizianin, Veronesen, Tintoretton, Rubensin, Caravaggion ja Berninin tunnetuimpia teoksia sekä keisari Marcus Aureliuksen pronssinen ratsastajapatsas. Osa veistoksista on kreikkalaisista alkuperäisteoksista tehtyjä marmorisia kopioita.
Naarassusi, Rooman symboli sekä Romulus ja Remus, Rooman perustajat. Luultavasti 400-l. eKr. Palazzo dei Conservatori, Musei Capitolini.
Keisariajalla rakennus- ja veistotaiteen tehtävä oli muistuttaa kansalaisia keisarien jumalallisesta alkuperästä, voittoisista sodista ja alullepanemistaan mittavista rakennushankkeista. Monumentaalisissa patsaissa, rakennusten reliefeissä ja riemukaarissa keisarit kuvataan usein propagandistiseen sävyyn kreikkalaisesta mytologiasta omaksuttuina sankarihahmoina. Tähän keisarikulttiin kuului myös nyt Palazzo dei Conservatorin pihalla seisova Konstantinus Suuren (272 – 337 jKr.) marmorinen jättiläispää sekä käsi- ja jalkafragmenit, jotka olivat alun perin osa 10-12 metriä korkeaa veistosryhmää Maxentiuksen (Konstantinuksen) basilikassa Forum Romanumilla. Konstantinus muistetaan ensimmäisenä keisarina, jonka aikana kristinusko laillistettiin Roomassa.
Herakleeksi pukeutuneesta keisari Commoduksesta tehty rintakuva. n.180-193 jKr. Marmoria. 133 cm. Palazzo dei Conservatori, Musei Capitolini.
Päällään keisarilla on leijonan talja, oikeassa kädessään nuija, vasemmassa kädessä Hesperideen kultaiset omenat muistuttamassa kreikkalaisen sankarin urotöistä. Keskushahmoa ympäröivät kaksi meritritonia. Leijona liittyy kreikkalaiseen taruun, jonka mukaan Herakles (Hercules) kukisti Nemean kaupunkia terrorisoineen haavoittumattoman leijonan, ja käytti sitten nylkemäänsä leijonan taljaa kilpenään. Commoduksen (180-192) rintakuva taas on tilaustyö, jonka tehtävänä on ylistää keisarin jumalallista alkuperää ja tarunhohtoista sankaruutta. Commodus (jonka hallituskautta kuvataan Ridley Scottin Gladiaattori-elokuvassa) oli innostunut itämaisista mysteeriuskonnoista ja kutsui itseään ”maailman kuninkaaksi.” Leijonan talja ei kuitenkaan lopulta pystynyt suojaamaan keisaria vihamiehiltään. Vuonna 191 Roomassa riehui rutto, nälänhätä ja tulipalo, jonka sytyttämisestä keisaria syytettiin. Tästä huolimatta urheilullinen Commodus esiintyi mielellään gladiaattorinäytöksissä roomalaisena Herakleena, huitoi nuijallaan hengiltä paitsi villieläimiä, myös omia lähisukulaisiaan ja joutui lopulta salamurhan uhriksi.5
Venere Capitolina eli Capitoliumin Venus. Marmoria. 100-150 eKr. 193cm. Palazzo Nuovo, Musei Capitolini. Praksiteleen Knidoksessa Afrodite-jumalattaren pyhäkköä varten tekemän veistoksen roomalainen jäljitelmä (alkuperäinen on hävinnyt), joka löydettiin vuosina 1667–1670 läheltä San Vitalen basilikaa. Paavi Benedictus XIV lahjoitti sen Capitolium-museolle vuonna 1752. Afroditea palvottiin kreikkalais-roomalaisessa mytologiassa rakkauden, kauneuden ja hedelmällisyyden jumalattarena. Kylpemistä pidettiin jumalattarille kuuluvana rituaalina. Roomalaisessa versiossa kylvystä nouseva Venus peittää alastoman ruumiinsa molemmilla käsillään, minkä vuoksi sitä kutsutaan myös nimellä Venus Pudica, siveä Venus.6
Runossaan Fasti (”Kalenterin kuusi kirjaa”) Ovidius antaa ohjeita Venuksen huhtikuisiin palvontamenoihin. Jumalattaren marmoripatsas tuli riisua, pestä ”päästä varpaisiin,” kuivata huolellisesti ja koristella kukilla. Myös sitä palvovien naisten tuli tehdä samoin, kylpeä vedessä, johon on ripoteltu myrtinoksia ja juoda rituaalimalja (maitoa ja hunajaa).7 Erään tulkinnan mukaan tämän ehkä toivottiin tekevän heidät jumalattaren kaltaisiksi, fyysisesti täydellisiksi olennoiksi.8 Capitoliumin Venuksesta on olemassa useita kymmeniä kopioita ja jäljennöksiä. Myös länsimaisen taiteen historiassa tunnetaan useita Venus-aiheisia veistoksia ja maalauksia, mikä kertoo jotain kreikkalais-roomalaisen kauneusihanteen levinneisyydestä.
Piazzale di Villa Giulia 9
Villa Giulia oli alun perin Paavi Julius III:n maaseutuhuvila, nykyään se on Italian tärkein etruskimuseo, jossa on kattava kokoelma esiroomalaista esineistöä Keski-Italiasta. Esineistö on peräisin pääasiassa 400- 600-luvulta eKr.
Vaasimaalauksessa Perseus esittelee Medusan päätä kuningas Polydekteelle ja ylimyksille (465-460 eKr.). Kreikkalaisessa tarustossa Medusa kuvataan vaarallisena hirviönä, joka pystyi muuttamaan kiveksi jokaisen, joka katsoisi siihen. Perseus sai Polydekteeltä tehtäväkseen hirviön kukistamisen, ja onnistui lopulta katkaisemaan sen pään miekalla käyttämällä Pallas Athenen antamaa kilpeä peilinään.9
Miehen ja naisen sarkofagi (500-l. eKr.) kuvaa etruskien uskoa elämän ikuiseen kiertokulkuun. Sarkofagi on ehkä paikka, jonne aviopari voi palata viettämään onnellisena kuolemanjälkeistä elämää. Samoin kuin Herakles, joka löysi tien ikuiseen elämään juotuaan Heran maitoa.
Lisää tästä näyttelystä ja etruskien kulttuurista Irma Öörnin kuvaamalla videolla.
Villa Adriana (Hadrianuksen villa)
Via Tiburtina, n.30 km Roomasta itään päin.
Villa Adriana käsittää keisari Hadrianuksen (117-138 jKr.) suunnitteleman huvilan ja 120 hehtaarin kokoisen maa-alueen. Alueella on paljon jäljennöksiä keisarin lempirakennuksista Kreikasta ja Egyptistä. Paikalla oli myös kaksi kirjastoa, neljä kylpylää, kaksi teatteria sekä geometrinen puutarha, jossa oli vesialtaita, veistoksia ja suihkukaivoja. Puistossa uskotaan olleen myös jäljennös Platonin akatemiasta, paikasta, jossa hän luennoi opiskelijoilleen.10 Hadrianuksen huvila on tällä hetkellä yksi UNESCO:n maailmanperintökohteista.
Pecile oli keisarin hovin päivittäisiä kävelyretkiä varten rakennettu ulkoilmaterassi, jonka ympärillä on puutarhaistutuksia ja aikoinaan pylväikköjä, keskellä vesiallas.
Ehkä näyttävin ja parhaiten säilynyt, nyttemmin entisöity rakennelma huvila-alueella on Canopus, 119 metriä pitkä karyatidien, pylväiden ja pergoloiden reunustama vesiallas, jonka päässä on keisarin illalliskutsuja varten rakennuttama triclinium, simpukanmuotoisen puolikupolin kattama ruokasali tai ”ulkoilmaravintola.” Sen seinät olivat alun perin marmorikuvioisia, holvi koristeltiin mosaiikilla.11 Hadrianus oli tunnettu egyptiläisen ja kreikkalaisen kulttuurin ihailija. Canopus oli itse asiassa Egyptin Aleksandriassa sijaitsevan Serapis-jumalalle rakennetun temppelin ja 15 km pitkän kanavan jäljitelmä.
Huvila-alueella on maanalainen tunneliverkosto, jota pitkin orjat kuljettivat ruoka- ja muita tarvikkeita keisarin hoville ja sotilaille, rakennustarvikkeita ja puita kylpylöiden lämmittämiseen. Tunneleita pitkin pääsee myös keisarin rakennuttamaan luolastoon, inferi, jossa arkeologi Marina De Franceschinin mukaan todennäköisesti vietettiin Kore- ja Demeter-jumalatarten palvontaan sekä vuodenaikojen kiertoon liittyviä rituaaliseremonioita. Inferi on tällä hetkellä valitettavasti suljettu yleisöltä.
Heliocaminuksen kylpylä oli tarkoitettu keisarin ja hänen lähipiirinsä yksityiskäyttöön. Kylpylän kuuma huone lämmitettiin auringonvalolla (heliocaminus). Seinät ja lattiat koristeltiin opus sectilellä. Villa Adriana.
”Hadrianuksen huvila oli antiikin Rooman suurin ja kunnianhimoisin arkkitehtoninen kompleksi, jossa oli mahdollista kokeilla aikansa edistyneimpiä rakennustekniikoita, ”sateenvarjoholveja,” yllättäviä perspektiivinäkymiä, eksoottisia kasveja ja suuri määrä erilaisia suihkulähteitä. Valtoimenaan vettä syöksevät suihkulähteet, hienostuneet ja kalliit sisustuselementit, seinien ja lattiapintojen marmoripinnat, veistokset, kallisarvoiset mosaiikkitaideteokset, erityyliset pylväiköt ja päätykolmiot olivat merkki keisarille kuuluvasta vallasta, vauraudesta ja ylellisyydestä,” alueen kaivauksista vastaava De Franceschini kertoo (ks. Marina De Franceschinin koko haastattelu erillisenä artikkelina tällä sivustolla).
Perusmateriaalina rakennuksissa on käytetty tuffikiveä, tiiltä ja pozzolana-laastia. Seinät on rakennettu pääasiassa opus mixtum-tekniikalla päällekkäisistä tuffi- ja tiilikerroksista. Lattioissa, seinissä, vesialtaissa ja pylväiköissä käytettiin lisäksi marmoria. Virginian yliopiston digitaalisesta 3D-mallinnuksesta saa havainnollisen kuvan siitä, miltä huvila näytti Hadrianuksen aikana.
Tänne suosittelen menemään joko omalla autolla tai menemään opastetulle bussikierrokselle. Sillä Roomassa (varsinkaan Rooman ulkopuolella) julkinen liikenne ei todellakaan ulotu joka paikkaan eivätkä bussit aina kulje turistisesonkeina säännöllisesti. Mutta ehdottomasti näkemisen arvoinen! Sopii esim. piknikkohteeksi vähän viileämpään vuodenaikaan.
Piazzale Scipione Borghese 5
Villa ja puisto suunniteltiin vuonna 1605 kardinaali Scipione Borgheselle, paavi Paavali V:n veljenpojalle huvi- ja vieraskäyttöön sekä tämän taidekokoelmaa varten. Puistoalueella sijaitsevan villan ensimmäisessä kerroksessa on veistoskokoelma (Museo Borghese) ja toisessa maalauskokoelma (Galleria Borghese). Huom! Galleriaan ja museoon pääsee vain varaamalla liput etukäteen. Valokuvaaminen täällä on kielletty.
Antonio Canova, Paolina Borghese voittoisana Venuksena. 1804-1808. Carraran marmoria, 92 x 160 cm. Galleria Borghese.
Veistos on ruhtinas Camillo Borghesen teettämä tilaustyö puolisostaan ja keisari Napoleonin sisaresta, Paolina Borghesesta. Venuksen asuun pukeutuneella Paolinalla on kädessään omena, mikä viittaa kreikkalaiseen taruun Pariksen tuomiosta. Tarussa Troijan prinssi Paris ojentaa Afroditelle kultaisen omenan pääpalkintona jumalatarten kauneuskilpailussa. Kilpailun voittanut Afrodite (room. Venus Victrix) lupasi puolestaan Parikselle puolisokseen maailman kauneimman naisen Helenan, Zeuksen ja Ledan tyttären. Saadakseen Helenan Paris joutui kuitenkin ryöstämään hänet puolisonsa Spartan kuninkaan Melenaoksen hovista, mistä sai alkunsa Troijan sota kreikkalaisten lähdettyä kostoretkelle.12
Paolina Borghesen muotokuva valmistui samana vuonna, kun Napoleon kruunattiin keisariksi. Napoleonin virallisena muotokuvataiteilijana Canova halusi oletettavasti korostaa Paolinan keisarillista ja jumalallista syntyperää. Kitoni peittää osan vartaloa, mutta taitavasti hiottu ja vahattu veistos tuo kuitenkin esiin sen muodot, mikä teoksen valmistuttua herätti huomiota ajan seurapiireissä. Canovan veistos on toteutukseltaan hienostunut uusklassistinen tulkinta esikuvistaan, kreikkalais-roomalaisista naisfiguureista.
Caravaggio, Pyhä Hieronymus. 1605. Galleria Borghese.
Hieronymuksen elämä oli vastauskonpuhdistuksen taiteessa suosittu aihe. Hän käänsi vanhan testamentin hepreasta ja evankeliumit kreikasta latinaksi. Maalauksessa vanha Hieronymus tutkii keskittyneenä Raamatun tekstejä. Maalauksessa on Caravaggion teoksille tyypillinen voimakas värikontrasti ja symboliikkaa, mikä korostaa teoksen pääsanomaa. Pöydällä oleva pääkallo ja valkoinen liina kuvaavat ihmiselämän rajallisuutta ja katoavaisuutta, kuoleman läheisyyttä, Hieronymuksen kädessä oleva raamattu ja purppuranpunainen viitta taas elämää ylläpitäviä voimia, ikuisuutta ja pysyvyyttä.
Leonello Spada, Konsertti. 1610-1615. Galleria Borghese.
Muusikkoryhmä on valmistautumassa alkavaan konserttiin. Maalauksessa on harras ja keskittynyt tunnelma. Caravaggion tapaan Spada suosi maalauksissaan jokapäiväisiä aiheita. Konserttimestari jakaa partituureja, poika valmistautuu laulamaan, muut esiintyjät virittävät soittimia. Vasemmalta tuleva valo (chiaroscuro) luo kontrastin tummansävyiseen taustaan, mikä lisää maalauksen intensiteettiä.
Villa Borghesen puisto
Piazzale Napoleone
Villa Borghesen varjoisa puisto sijaitsee kävelymatkan päässä keskustasta sen pohjoispuolella. Puistoon on useita sisäänkäyntejä. 1600-luvulla kardinaali Scipio Borghesen omistukseensa hankkimia viinitiloja alettiin muuttaa laajaksi puistoalueeksi. Puistoon on istutettu suuri määrä puita (mm. pinjoja, sypressejä, bambuja ja banaanipuita) ja pensaita sekä rakennettu pitkiä puistokäytäviä. Uusklassismin hengessä ja englantilaisen maisema-arkkitehtuurin inspiroimana puistoon rakennettiin 1700-luvun lopussa ja 1800-luvun alussa patsaita ja suihkukaivoja, pittoreskeja temppeleitä, geometrisiä kukkapenkkejä ja tekojärvi. Puisto siirtyi vuonna 1902 Italian valtion omistukseen. Siihen kuuluu kuuden kilometrin säteellä museoita, gallerioita, ulkomaisia akatemioita, arkeologian oppilaitoksia, eläintarha, ratsastuskoulu, amfiteatteri, lintutalo ja kesähuviloita. Puistossa on myös jäljitelmä William Shakespearen Globe-teatterista.13
Arkkitehti Antonio Aspruccin, hänen poikansa Mario Aspruccin ja Cristopher Unterpergerin suunnittelema, 1785-1792 rakennettu Aesculapiuksen joonialaistyylinen temppeli. Villa Borghesen puisto.
Fontana dei Cavalli Marini. Villa Borghesen puisto. Cristopher Unterbergerin vuonna 1791 suunnittelema vesiallas, jonka keskellä neljän merihevosen kannattelema suihkulähde.
Puisto sopii mainiosti perheen piknikkohteeksi. Järvellä voi soudella tai vuokrata polkupyörän puistokierrosta varten. Puisto on hyvä paikka rentoutua ja vetää henkeä kiireisten kaupunkikierrosten välissä. Puistossa on ravintoloita ja kahvila, tai siellä voi vain viettää yhden iltapäivän varjoisalla puistonpenkillä kirjaa lukemalla ja kuuntelemalla suihkulähteen solinaa ja kaskaiden laulua.
Roomalainen vesipiste
Muinaisen Rooman aikaisilla vesipisteillä (fontane, fontanelle) voi välillä täyttää vesipullon tai pirskotella vettä päälleen kovalla helteellä (kuva oikealla).
Sant’ Ignazio di Loyola (Pyhän Ignatiuksen kirkko).
Piazza di Sant ’Ignazio.
Kirkko on omistettu jesuiitta Ignatius Loyolalle. Andrea Pozzon mahtava ja vaikuttava kattofresko Jesuiittojen lähetystyön allegoria, 1691–1694. Freskossa keskellä olevaa ristiä on tulossa katsomaan jesuiittojen käännyttämiä ihmisiä kaikista maanosista, joihin vastauskonpuhdistusta levitettiin. Figuurit on kuvattu alhaalta ylöspäin, minkä lisäksi perspektiivilyhennyksillä on saatu aikaan vaikutelma, että ne leijuvat ilmassa suoraan katsojan yläpuolella. Keltaisella marmorilaatalla merkitystä pisteestä lattiatasossa taivas näyttää katsojasta aukeavan ja jatkuvan äärettömiin kohti korkeuksia. Enkelit leijuvat taivasta kohti saattaen Pyhän Ignatiuksen paratiisiin. Alhaalta katsottuna katto näyttää kupolilta, vaikka se on todellisuudessa tasainen. Pozzon illusionistinen quadratura-tekniikka14 oli tyypillinen tehokeino italialaisessa barokissa. Kirkossa jokaiselle pyhimykselle on omistettu oma kappeli.
Piazza del Popolo 12
Leonardo da Vinci (1452-1519) oli aikansa renessanssinero: matemaatikko, insinööri, keksijä, anatomian tutkija, taidemaalari, kuvanveistäjä, arkkitehti, kasvitieteilijä, muusikko ja kirjailija. Piazza del Popolon interaktiivinen näyttely esittelee havainnollisella tavalla Leonardon keksimiä laitteita. Joukossa on mm. helikopterin, lentokoneen, konekiväärin ja mekaanisen kellon prototyyppejä, linssi, jota käytettiin aluksi teatteriesityksissä luomaan erilaisia näyttämöefektejä sekä veden tai ilman paineella toimiva mylly. Yleisöstä monikaan (joukossa allekirjoittanut) ei malttanut olla kokeilematta, kuinka ne toimivat, mikä museojohtaja Federico Becianin mukaan onkin ”paras tapa arvioida, mitä Leonardon tapainen keksijänero on ajatellut yli viisisataa vuotta sitten.”
Näyttelyssä on esillä myös Leonardon tekemiä luonnoksia (mm. Viimeinen ehtoollinen, Vitruvian mies ja Sforzan hevosveistos), muistiinpanoja ja näihin perustuvia animaatioita. ”Leonardo oli perfektionisti, ideoita pursuava tulivuori, joka sitten pani laitteensa syrjään jopa kuukaudeksi työskennellessään jonkin toisen projektin parissa.” Leonardolta tilattiin myös paljon erilaisia sotakoneita, mutta ”pasifistina hän saattoi sabotoida joitakin keksintöjään (esim. vaunujen pyörät, jotka pyörivät vastakkaisiin suuntiin, jne.), minkä takia Leonardo jätti jälkeensä lukuisia keskeneräisiä teoksia,” Beciani sanoo. Tästä huolimatta monet tekniset innovaatiot uuden ajan luonnontieteessä perustuvat Leonardon hahmottelemiin prototyyppeihin ja luonnoksiin (lue Becianin koko haastattelu tästä).
Alessandro Algardi, Olympia Maidalchinin rintakuva. 1646-1647. Marmoria. 70 cm. Galleria Doria Pamphilj.
Vaikutusvaltansa takia Olympia Maidalchinia (1594 – 1657) kutsuttiin ajan satiireissa ”paavittareksi,” jonka majesteettiset kasvonpiirteet ja päättäväisen ilmeen Alessandro Algardi on ikuistanut tässä realistisessa rintakuvassa. ’Donna Olympia,’ paavi Innocentius X:n käly, oli paavin uskottu neuvonantaja ja taloudenhoitaja. Jos aikalaislähteitä on uskominen, hän osasi hyötyä asemastaan myös taloudellisesti anastamalla itselleen paavin henkilökohtaista omaisuutta ja suosimalla omia sukulaisiaan korkeisiin kirkollisiin virkoihin − eikä monellakaan ollut toiveita pääsystä paavin puheille ilman hänen myötävaikutustaan, tosin huomattavaa rahallista korvausta vastaan.15 Maidalchinilla oli kuitenkin kiinnostusta myös suurten rakennushankkeiden tukemiseen. Hänen myötävaikutuksestaan ja aloitteestaan Rooman keskustaan rakennettiin mm. Piazza Navona, Palazzo Pamphilj ja Villa Doria Pamphiljin Casino del Bel Respiro.16
Algardi vastasi 1600-luvulla Berninin ohella suurimmista Rooman keskustan rakennusprojekteista. Kuvanveistossa Algardin tyyli on aikalaistaan Berniniä selvästi hillitympi ja klassisempi. Vaikka myös Bernini teki tilaustöitä oman aikansa mahtisukujen edustajista, ovat hänen merkittävimmät teoksensa, kuten Apollo ja Dafne, David tai Pyhän Teresan hurmio, usein dramatisoituja tulkintoja antiikin taruista tai kirkollisista legendoista.
Fontana di Trevi, Rooman tunnetuin suihkulähde, oli alun perin keisari Marcus Agrippan v.19 eKr. rakennuttaman Aqua Virgo – nimisen akveduktin päätepiste.17 Akveduktin alkuperäisenä tehtävänä oli johtaa vettä Pantheonin lähellä sijaitsevaan kylpylään. Rakennuskompleksin suunnittelun aloitti 1732 arkkitehti Nicola Salvi paavi Klemens XII:n toimeksiannosta. Kompleksin viimeistelytöistä vastasi Giuseppe Pannini ja se valmistui vuonna 1762. Se käsittää 26 metriä korkean ja 49 metriä leveän fasadin, vesialtaan, tekokallion ja veistoksia. Rakennusmateriaaleina on käytetty travertiinikiveä, marmoria, kipsiä ja metallia, sideaineena stukkolaastia. Rakennus on restauroitu viimeksi vuonna 2015.
Teos on dramaattiseen barokkityyliin toteutettu allegorinen esitys neitseellisestä lähteestä. Kreikkalais-roomalaista vaikutusta ovat veistokset ja seinäfiguurit sekä pylväät ja päätykolmiot seinäelementissä. Meritritonit kamppailevat kuohuvaa merta vastaan samalla kun ne yrittävät ohjata vaunua vetäviä pillastuneita hevosia. Keskellä meren jumala Okeanos (Neptunus), joka oli antiikin tarustossa ystävällinen kaikkien veden jumalien, haltijoiden ja nymfien isähahmo, mutta myös samanniminen maailman jokien alkulähde. Reunasyvennyksissä vasemmalla Runsauden ja oikealla Terveyden jumalatar. Paikan latinankielinen nimi Aqua Vergine viittaa roomalaiseen taruun lähteestä, jonka olinpaikan Terveyden jumalattaren yläpuolella oleva neitsyt neuvoo roomalaisille sotilaille.
Vanhan uskomuksen mukaan lähteelle uhraaminen tuo onnea. Joka heittää lantin lähteeseen, palaa vielä kerran takaisin ikuiseen kaupunkiin …
Helteisen kaupunkikierroksen kruunaa tietenkin se kuuluisa gelato tai spremuta d’arancia.
Kaupunkiin tutustumiseen kannattaa varata reilusti aikaa ja jalkautua hotellista kaduille ja kujille. Rooma on tietysti muutakin kuin rauniokasoja tai historiallisia monumentteja, se on myös makujen paratiisi, puheensorinaa busseissa ja metrossa, naruilla roikkuvia pyykkejä rakennusten sisäpihoilla, kukkien, sypressin ja pinjan tuoksua puistoissa, kadunvarsilla lojuvia roskakasoja, mukulakivikatuja jalkojen alla, ahtailla kujilla tulvivia turistivirtoja, liikenteen melua … Rooma ei ole vain paikka kartalla, se on myös mielentila, ilmiö, tuoksuja ja makuja. Sen tunteakseen se on nähtävä, elettävä ja koettava.
Lähdeviitteet:
1 Vuonna 2018 Roomassa kävi 15.2 miljoonaa turistia. Wanted in Rome, 17 November 2019.
2 World Population Review 2019
3 Freud, Sigmund, Civilization and Its Discontents. Broadview Press. Peterborough, Ontario, Canada 2016, s.50.
4 Dillon, Mathew & Garland, Lynda, Ancient Rome. From the Early Republic to the Assassination of Julius Caesar. Routledge. London & New York 2005, s.9; Kallio, Rakel ym. (toim.), Taiteen Pikkujättiläinen. WSOY. Porvoo 1993, s.163
5 Henrikson, Alf, Antiikin tarinoita 1-2. WSOY. Juva 1993, ss. 795-796; Castrén, Paavo, Uusi antiikin historia. Otava. Keuruu 2012, ss.460-462.
6 Statua della Venere Capitolina. Musei Capitolini.
7 Ovidius, Fasti. Translated by Frazer, James George. Loeb Classical Library Volume. Cambridge, MA, Harvard University Press; London, William Heinemann Ltd. 1931. Book 4.133-9, 145-50.
8 Staples, Ariadne, From Good Goddess to Vestal Virgins: Sex and Category in Roman Religion. Routledge. MPG Books Ltd, Bodmin, Cornwall. London & New York 1998, s.112.
9 Henrikson 1993, ss.287-288.
10 Ercoli, Olivia – Belford, Ros – Mitchell, Roberta (toim.), Rooma. Helsinki Media. Suomentaja Ilkka Rekiaro. Helsinki Media. Italia 1998, s.269.
11 http://www.villa-adriana.net/
12 Henrikson 1993, ss.375,378.
13 Ercoli 1998, ss.258-261.
14 Kallio 1993, s.358.
15 Williams, George L., Papal Genealogy. The Families and Descendants of the Popes. McFarland & Company, Inc. North Carolina and London 1998, ss.109-110.
16 Kokoska, Barbara, Roma non per tutti
17 Castrén 2012, s.395.
