Vuoden 2025 PISA-tulokset nostavat esiin perustavanlaatuisia kysymyksiä suomalaisessa koulutusjärjestelmässä. Erityisen huolestuttavaa on lukutaidon heikkeneminen, sillä tekstien ymmärtäminen ja tiedon arviointi ovat edellytyksiä myös muiden oppiaineiden oppimiselle. Entä ns. ”digiloikka”: ovatko teknologiset uudistukset todella tukeneet oppimista ja itsenäisen ajattelun kehittymistä? Näihin kysymyksiin vastaaminen edellyttää pitkäjänteistä koulutuksen kehittämistä, selkeää kansallista koulutusstrategiaa ja riittävää tutkimustietoa siitä, mitkä ratkaisut toimivat suomalaisissa oppimisympäristöissä.

PISA 2025 – tutkimuksen tulokset

Viimeisin, tänä vuonna julkaistu ja vuotta 2025 koskeva Pisa-tutkimus vahvistaa sen jälleen: Vaikka OECD-maiden keskiarvo 15-vuotiaiden osalta on heikentynyt erityisesti matematiikassa ja lukutaidossa, Suomessa pudotus on ollut vertailumaita jyrkempää. Yhä useampi nuori jää näissä taidoissa perustason alapuolelle. Luonnontieteissä tulokset ovat pysyneet suunnilleen vuoden 2022 tasolla. Lukutaidon merkitys ulottuu myös muihin oppiaineisiin (esim. matematiikkaan), sillä tehtävänantojen ja tietotekstien ymmärtäminen on edellytys monien tehtävien ratkaisemiselle.

Ylen lokakuussa 2026 julkaistussa jutussa koulutuksen taloustieteilijät Ramin Izadi ja Aino Kalmbach nostavat esiin keskeisen ongelman: Suomessa ei ole riittävästi vertailukelpoista tietoa, jonka perusteella eri koulutuspoliittisten uudistusten vaikutuksia voitaisiin arvioida. Tältä osin puuttuu myös pitkäjänteinen, yhtenäinen ja tutkimustietoon perustuva koulutusstrategia, joka vastaisi nykypäivän haasteisiin. Samassa jutussa mainitaan opetussuunnitelmien ja arvioinnin muutokset, opetuksen digitalisointi sekä luokkajärjestelyjen muutokset. Elämme – sekä koulussa että sen ulkopuolella – yliviritetyssä ärsykeympäristössä, joka vaikuttaa suoraan keskittymiskykyyn ja oppimaan oppimisen taitoihin.¹

On huomattava, että esim. Englanti, jolla on pitkä yleissivistävän koulutuksen perinne, menestyi vuoden 2025 PISA-tutkimuksessa OECD-keskiarvoa selvästi paremmin kaikissa kolmessa aineessa. Sen tulokset olivat lukutaidossa ja matematiikassa suunnilleen vuoden 2022 tasolla, kun taas luonnontieteissä tulos parani. OECD:n keskiarvo taas heikkeni ko. aikavälillä sekä lukutaidossa että matematiikassa. Englannin tulos ei perustu vain pieneen huippuoppilaiden joukkoon. Myös vähintään perustason saavuttaneiden osuus oli OECD-keskiarvoa suurempi kaikissa kolmessa aineessa. Samalla Englannissa oli keskimääräistä enemmän huippuosaajia.

Englannin kouluissa oppilaat saivat vuonna 2025 lukutaidossa 497, matematiikassa 492 ja luonnontieteissä 516 pistettä. Suomen vastaavat tulokset olivat 474, 469 ja 504. Englannin etumatka oli siis lukutaidossa 23 pistettä, matematiikassa 23 ja luonnontieteissä 12 pistettä.²

OECD:n mukaan:

– Yhdistyneessä kuningaskunnassa noin 80 % oppilaista saavutti lukutaidossa tason 2 tai sitä korkeamman (Suomessa 74%, OECD:n keskiarvo: 69 %). Nämä oppilaat kykenivät vähintäänkin tunnistamaan pääajatuksen keskipitkästä tekstistä, etsimään tietoa selkeiden – joskin toisinaan monimutkaisten – kriteerien perusteella sekä pohtimaan tekstien tarkoitusta.

– 80 % Britannian oppilaista kävi koulua, jossa matkapuhelinten käyttö koulun alueella oli kielletty. OECD-maiden keskiarvo oli 49 %.

– Britannian oppilaat käyttivät koulussa digitaalisia laitteita oppimiseen keskimäärin 1,3 tuntia päivässä, kun OECD-keskiarvo oli 1,7 tuntia.

– Oppilaat, jotka raportoivat digitaalisen häiriön esiintyvän useimmilla tai kaikilla luonnontieteiden tunneilla, saivat Britanniassa keskimäärin 38 pistettä heikomman luonnontieteiden tuloksen kuin oppilaat, jotka eivät raportoineet tällaisesta häiriöstä, kun taustatekijät oli vakioitu.³

Edellä mainittuja tuloksia ei myöskään pidä tulkita niin, että digitaalisten laitteiden vähäinen käyttö yksin selittäisi hyvän osaamisen. Ne kuitenkin sopivat yhteen sen ajatuksen kanssa, että keskittymisrauha tukee oppimista. Suomen kannalta havainto on erityisen kiinnostava, koska täällä on keskusteltu digitaalisen mediaympäristön vaikutuksesta lukemiseen ja tarkkaavaisuuteen.

Englannin koulutuspolitiikassa on 2010-luvulta lähtien painotettu vahvaa oppiainekohtaista tietopohjaa ja selkeästi määriteltyjä osaamistavoitteita. Lukemisen alkuopetuksessa on puolestaan käytetty järjestelmällistä äänne- ja kirjainvastaavuuksien opettamista (systematic phonics). Vuoden 2025 tuloksista ei kuitenkaan voi päätellä, kuinka paljon esimerkiksi opetussuunnitelma tai lukemisen opetusmenetelmät vaikuttavat tuloksiin.

Vuoden 2025 aineiston perusteella ainakin näillä toimenpiteillä saattaisi olla suotuisa vaikutus oppimistuloksiin pitkällä aikavälillä:

1. Perustaitojen ja tietopohjan pitkäjänteinen vahvistaminen.
2. Oppimistulosten järjestelmällinen seuranta.
3. Koulun keskittymisrauhan suojaaminen, muun muassa puhelinten käytön rajoituksilla (mitä Suomessa on jo tehtykin).

”Digiloikka”

Koulujen ja lukioiden sähköistyminen – jota Suomessa vauhditti erityisesti Ylioppilastutkintolautakunnan (YTL) siirtyminen digitaalisiin ylioppilaskokeisiin 2010-luvun lopulla – tapahtui usein laite edellä. Myöhempi kotimainen ja kansainvälinen tutkimus on kuitenkin osoittanut, että fyysisellä paperikirjalla on selkeitä kognitiivisia etuja digitaaliseen ruutuun verrattuna.

Valencian yliopiston laajassa tutkimuksessa vuodelta 2024 on havaittu ilmiö nimeltä ”näytönhuononnusefekti” (screen inferiority effect).⁴ Digitaalisella alustalla lukija siirtyy huomaamattaan niin sanottuun ”silmäilevään” lukutapaan, jota käytetään sosiaalisessa mediassa ja uutisvirrassa. Tällä tarkoitetaan, että pitkäjänteinen ja syvällinen argumentaation seuraaminen kärsii, kun silmät hyppivät tekstissä etsien avainsanoja.

Em. tutkimuksessa arvioitiin, että pitkällä aikavälillä painetun tekstin lukeminen voi parantaa luetun ymmärtämistä merkittävästi. Painetussa kirjassa lukija muistaa usein tiedon sijainnin: ”tämä asia oli vasemmanpuoleisen sivun ylälaidassa, kun kirjaa oli jäljellä noin kolmasosa”. Kirja auttaa siten muodostamaan tekstistä kokonaisvaltaisen mentaalisen kartan. Ruudulla teksti skrollaa, jolloin fyysiset ankkurit puuttuvat. Tämä mahdollisesti lisää aivojen kognitiivista kuormitusta, koska aivot joutuvat käyttämään energiaa pelkkään tekstissä suunnistamiseen sen sijaan, että energia suuntautuisi sisällön prosessointiin ja omien ajatusmallien rakentamiseen. Erilainen oppimistilanne voi myös ohjata erilaisiin lukustrategioihin.

Sen sijaan ei ole yhtä vahvaa näyttöä siitä, että painetun kirjan lukeminen sinänsä kehittäisi itsenäistä ajattelua tai kriittistä päättelyä enemmän kuin digitaalisen tekstin lukeminen kaikissa tilanteissa. Tässä puolestaan ohjaavan opettajan rooli on keskeinen: Ohjaako tehtävänanto ja kysymyksenasettelu itsenäiseen ajatteluun vai pelkästään tiedon keräämiseen?

Opetushallituksen ja suomalaisten yliopistojen laajoissa tutkimuksissa on todettu digiympäristöjen altistavan yläkouluastella multitaskaamiselle ja keskeytyksille. Sähköisessä oppikirjassa tai tietokoneella opiskeltaessa houkutuksena on muiden välilehtien, viestien ja sovellusten avaaminen, jolloin lukeminen keskeytyy ja pirstaloituu. Suomen kasvatustieteellisen seuran (2024) tutkimuksessa oppilaat arvioivat, että pitkään tekstiin keskittyminen on paperilla helpompaa kuin tietokoneen näytöllä. Moni oppilas myös kertoi koettavansa rajoittaa ruutuaikaa välttääkseen silmien väsymistä ja päänsärkyä.⁵

Pollari ym. (2024) tutkimuksessa lukiolaisten suhtautuminen oppimateriaalien formaatteihin taas vaihteli oppiaineen mukaan. Kielten opiskelussa painetun ja digitaalisen materiaalin rinnakkainen käyttö oli suosituin vaihtoehto, kun taas historiassa ja yhteiskuntaopissa paperikirjoja pidettiin useammin mieluisampana opiskelutapana. Digitaalisillakin materiaaleilla oli kuitenkin kannattajansa kaikissa tarkastelluissa aineissa.⁶

Delgadon ym. (2018) laajassa meta-analyysissa oli yhteensä noin 171 000 osallistujaa. Paperilta lukeminen tuotti keskimäärin paremman luetun ymmärtämisen tuloksen kuin digitaalinen lukeminen. Ero korostui aikarajoitetuissa tehtävissä ja tietoteksteissä; pelkkien kertovien tekstien kohdalla vastaavaa selvää etua ei havaittu. Samansuuntaisia tuloksia saatiin myös Clintonin (2019) meta-analyysissa, joka käsitti 33 tutkimusta ja 2 799 osallistujaa.

Näytöltä lukeminen heikensi luetun ymmärtämistä keskimäärin hieman paperiin verrattuna. Ero näkyi erityisesti tietopainotteisissa teksteissä, mutta kertovissa teksteissä ei havaittu merkitsevää eroa. Paperilta lukijat arvioivat myös ymmärtäneensä lukemansa tarkemmin.⁷

Painetun kirjan etuna ei ole ainoastaan lukukokemus, vaan myös sen käytännöllisyys oppimisen välineenä. Kirja on välittömästi käsillä, siihen on helppo palata ja samoja kohtia voi lukea uudelleen ilman teknisiä välivaiheita. Digitaalisen oppimateriaalin käyttö voi puolestaan edellyttää laitteen käynnistämistä, palveluun kirjautumista ja materiaalin avaamista. Vaikka nämä vaiheet vaikuttavat vähäisiltä, ne voivat muodostua opiskelun sujuvuuden kannalta merkityksellisiksi. Lisäksi kaikilla lukiolaisilla ei välttämättä ole käytettävissään omaa tietokonetta, jolloin opiskelun tekniset edellytykset riippuvat koulutuksen järjestäjän tarjoamista laitteista ja niiden saatavuudesta.

Näiden tutkimusten yhteinen viesti on melko selvä: paperilla lukemisella on keskimäärin pieni mutta johdonmukainen etu erityisesti tietoa välittävien tekstien ymmärtämisessä. Vaikutus ei ole niin suuri, että se yksin selittäisi Suomen PISA-tulosten laskun, mutta se on koulutuspolitiikan kannalta merkittävä, kun lukemista tapahtuu päivittäin ja useissa oppiaineissa.

E-kirjoilla on selvät etunsa: ajantasaisuus, hakutoiminnot, saavutettavuus, multimedia ja materiaalien helppo jakaminen. Tiedonhakuun ja aineiston vertailuun ne sopivat luontevasti. Mutta pitkien tietotekstien opiskelussa, syvällisessä lukemisessa ja vaativien kokonaisuuksien omaksumisessa painettu oppikirja voi olla parempi ratkaisu. Ratkaisevaa on siis, millainen oppimisalusta soveltuu parhaiten kulloisiinkin oppimistavoitteisiin. Lukiossa olisi perusteltua käyttää rinnakkain molempia välineitä tilannekohtaisesti ja arvioida niiden vaikutuksia oppimiseen.

PISA-tulosten heikkenemistä ei voi selittää suoraan oppikirjojen digitalisoinnilla. Tutkimus antaa kuitenkin aihetta kysyä, onko suomalaisessa koulutuspolitiikassa arvioitu riittävästi oppimisalustan merkitystä oppimistuloksissa. Tässä olisi myös tärkeä tutkimusaukko: tarvittaisiin vertailututkimuksia, joissa samat oppisisällöt opiskeltaisiin painetuista ja digitaalisista oppikirjoista ja oppimista arvioitaisiin sekä välittömästi että pidemmällä aikavälillä. Samalla voitaisiin mitata tekstin ymmärtämistä, muistamista, argumentaation hallintaa ja itsenäistä päättelyä. Näin keskustelu digiloikan hyödyistä ja haitoista perustuisi oletusten sijasta näyttöön.

Mitä lukeminen tekee aivoille?

Lukemisen vaikutuksista aivoihin on nykyisin runsaasti kansainvälistä neurotieteellistä tutkimusta. Lukemisen on mm. todettu edistävän mielenterveyttä, akateemista suoriutumista, parantavan empatiakykyä sekä pienentävän dementian riskiä.⁸ Suomalainen aivotutkija ja professori Minna Huotilainen on tutkimuksissaan havainnut, miten pitkäkestoinen syvällinen lukeminen kirjoista toimii vastapainona digiympäristön aiheuttamalle aivojen pirstoutumiselle ja ”jatkuvalle hälytystilalle”. Kirjan lukeminen laskee stressihormoni kortisolin tasoa ja hidastaa sykettä jopa tehokkaammin kuin musiikin kuuntelu.

Lukemisen vaikutukset ulottuvat yksittäisten sanojen tunnistamista pidemmälle. Vaativan tekstin ymmärtäminen edellyttää, että lukija pitää mielessään aikaisempaa tietoa, yhdistää tekstin eri kohtia, päättelee asioita, joita ei sanota suoraan, ja rakentaa lukemastaan kokonaisuutta. Riittävä lukutaito auttaa ymmärtämään tehtävänantoja ja tietotekstejä, vertailemaan lähteitä, arvioimaan väitteitä ja tekemään perusteltuja johtopäätöksiä.

Tutkimusten mukaan kaunokirjallisuuden lukeminen on yhteydessä hieman parempaan empatiakykyyn, vaikka kokeellisissa tutkimuksissa havaitut vaikutukset ovatkin keskimäärin pieniä, eivätkä ne tarkoita, että kaunokirjallisuuden lukeminen automaattisesti lisäisi empatiaa jokaisella lukijalla. Fiktion erityinen merkitys on kuitenkin siinä, että se harjoittaa lukijaa seuraamaan henkilöhahmojen erilaisia näkökulmia, motiiveja, ristiriitoja ja sisäisiä kokemuksia. Lukija joutuu päättelemään, mitä henkilöt tietävät, tuntevat tai salaavat, ja suhteuttamaan tapahtumia toisiinsa usein satojen sivujen ajan. Lukija ei vain vastaanota tietoa, vaan rakentaa ja muuttaa jatkuvasti käsitystään teoksen maailmasta ja suhteuttaa sen omaansa.

 Tällainen lukeminen voi tukea:

– kykyä ymmärtää monimutkaisia ihmisiä ja ristiriitaisia motiiveja;

– näkökulmien vaihtamista ja tulkintojen vertailua;

– epävarmuuden sietämistä ja keskeneräisten kysymysten pohtimista;

– oman kokemuksen suhteuttamista muiden kokemuksiin.

Koulutuspolitiikan haasteet 2000-luvulla

Suomen perinteisesti vahva opettajankoulutus ei näytä kaikilta osin uudistuneen samassa tahdissa kuin opettajan työnkuvassa tapahtuneet muutokset. Tätä tukee opetushallituksen vuonna 2025 julkaisema tutkimuskatsaus, jossa tarkasteltiin digitalisaation vaikutuksia oppimiseen, osaamiseen ja hyvinvointiin. Sen mukaan koulujen tekninen infrastruktuuri on kehittynyt nopeammin kuin opettajien digipedagoginen osaaminen.

Koulujen ja opettajien välillä on suuria eroja digitaalisten välineiden tarkoituksenmukaisessa käytössä, ja yläkouluissa laitteiden hyödyntäminen oppimistehtävissä on usein yksipuolista. Tutkijat korostavat, että teknologia ei itsessään paranna oppimista: ratkaisevaa on pedagoginen osaaminen ja suunnittelu sekä se, miten välineet tukevat oppimisen tavoitteita.⁹ PISA-tulosten heikkeneminen ei selity yhdellä tekijällä, eikä digitaalisten oppimateriaalien tai koulutuspolitiikan yksittäisten ratkaisujen vaikutusta voida päätellä suoraan kansainvälisistä vertailuista. Tutkimus antaa kuitenkin aihetta kysyä, ovatko pitkäjänteinen lukeminen, perustaitojen vahvistaminen ja laaja yleissivistys saaneet suomalaisessa koulussa riittävästi huomiota. Brittikouluja koskevat tulokset osoittavat, että korkea osaamistaso on mahdollinen myös nykyisessä digitaalisessa ympäristössä, mutta eivät yksin paljasta sen syitä.

Entä koulun ja lukion asema yleissivistävinä oppilaitoksina? Ensinnäkin laaja lukeneisuus ja yleissivistys voivat tukea juuri niitä taitoja, joita PISA mittaa: tekstien tulkintaa, tiedon arviointia, ongelmanratkaisua ja johtopäätösten tekemistä. Toiseksi innovaatioiden ja kansainvälisen kilpailukyvyn kannalta tarvitaan muutakin kuin kapeaa erikoisosaamista. Kolmanneksi, tarvitaan myös kykyä yhdistellä tietoa eri aloilta, hahmottaa historiallisia ja yhteiskunnallisia kokonaisuuksia sekä ilmaista oma perusteltu mielipiteensä.

Laaja historiallinen, kirjallinen, filosofinen ja yhteiskunnallinen tietämys auttaa ymmärtämään yhteiskunnan ja ihmisen toimintaa, miten instituutiot muuttuvat ja millaisia seurauksia teknologisilla tai taloudellisilla ratkaisuilla voi olla. Tällainen ymmärrys voi olla arvokasta myös insinöörille, lääkärille, yrittäjälle tai tutkijalle. Kapea tuotantorakenne voi puolestaan tehdä taloudesta haavoittuvan. Sen muuttaminen vaatii kuitenkin muutakin kuin koulutuksen laaja-alaistamista: tarvitaan uusia kasvuyrityksiä, pääomaa, kaupallistamista, kansainvälisiä verkostoja ja kykyä kasvattaa onnistuneita innovaatioita.

Koulutuspolitiikan merkitys on silti tärkeä. Jos koulutuksen pääasiallisena tehtävänä on palvella suomalaista vientiteollisuutta, vaarana on, että sen pitkän aikavälin kulttuurinen ja tiedollinen tehtävä jää taka-alalle. Yleissivistys voi tukea luovuutta ja innovointia, mitä voidaan pitää yhtenä Suomen talouden kivijalkana. Suomen haasteena ei siis ole valita erikoistumisen ja sivistyksen välillä, vaan rakentaa koulutusjärjestelmä, jossa vahva ammatillinen osaaminen kasvaa laajan kielellisen, historiallisen ja kulttuurisen ymmärryksen perustalle.

Suomen haasteena on yhdistää vahva ammatillinen osaaminen laajaan kielelliseen, kulttuuriseen ja tiedolliseen perustaan. Samalla koulutuspoliittisten uudistusten vaikutuksia on arvioitava järjestelmällisesti ja niiden tueksi on tuotettava nykyistä enemmän luotettavaa tutkimustietoa suomalaisista kouluista ja lukioista. Ratkaisevaa on myös, otetaanko saatavilla oleva tutkimustieto riittävällä tavalla huomioon poliittisessa päätöksenteossa. Digitalisaatiota ei pidä torjua eikä edistää itseisarvona, vaan sen käyttöä on ohjattava oppimisen tavoitteista käsin. Koulutuksen tehtävä ei ole ainoastaan valmistaa työelämään, vaan myös kasvattaa ihmisiä, jotka osaavat ymmärtää, arvioida ja muuttaa ympäröivää maailmaa.

Lohjalla 22.10.2026

Tuomas Tikanoja

FT, YTM

Historian ja yhteiskuntaopin lehtori, evp.

Ex. lukion mediakurssin ohjaava opettaja